Aluksi oli suo, kuokka ja Jussi. Näin se oli Väinö Linnan tarinassa – meidän tarinassa vuonna 2020 Jouko, Simo ja Uho. Lisäksi oli paljon mäkiä ja hikeä ja todella pitkät 26km. Yksi vuosi kerättiin lisää osallistujia ja sitten vuoden 2022 Trailia suunniteltaessa saatu kommentti ”26km on jo nähty, eikö tuplattaisi”.
No yleensä sitä on saatu mitä on tilattu ja viime vuonna sitten korkattiin 52km vaellus-sarjassa omalla lähtöajalla 05:00. Ei siinä mitään järkeä ollut, mutta ei siitä järjestäjällekkään montaa euroa jäänyt, jos laskee reitillä vietetyn ajan suhteessa osallistumismaksuun.
Himos Winter Trailiin osallistuimme viidellä henkilöllä (yht.65km), Himos Adventureen kahdella joukkueella.
Jo ennen Himos Winter Trailia sain syksyyn liittyen kommenttia; ”ainakaan ei enää tuplata” ja ”eikö voisi keksiä jotain muuta, millä matkan saisi puolittaa”.
Sopivasti talvi-Trailin jälkeisenä aamuna rakot jalassa ja keho lääkittynä, Iltalehden pääotsikko kertoo isolla ”palomiehet kävelivät 4tuntia saareen”. Tästä se ajatus lähti. Ei me mitään palomiehiä olla, mutta ei saareen kävelemisessäkään mitään järkeä ole. Miksei sitä siis tekisi Himoksessakin.
Tästä hieman googlea ja kas, sammutusvarusteet n.26kg. Hyvällä matikalla 26kg+26km=52 ja ongelma ratkaistu. Soitto kilpailunjohtaja @juhataini, estääkö säännöt sammutusvarusteet – ei estä, mutta ei kuulemma kukaan ollut kokeillut.. vielä.
Työyhteisössänihän asiaa ensin markkinoitiin vain ajatuksella 26kilsaa lisäpainoilla. Kukaan ei vielä täysin kieltäytynyt, kunnes kerroin lisäpainojen olevan tuo sammutusvarustus. Teron ”ei oo mahdollista” muuttui jo muutaman yön aikana ”ei se ihan mahdotonta ehkä oo”.
Nyt siis Himos Trailin vaellukseen osallistuttiin jo kahdeksan henkilön voimin. Onneksi avuksemme reitille riensi myös yhteistyökumppanin puolelta ammattitaitoinen huoltomies (jos siis sähkömies lasketaan?). Yksi ryhmästä lähti vielä hätyyttelemään 52km oikeaan juoksukisaan seitsemän tunnin rajaa.
Muru järjesteli meille käyttöön sammutusasut sekä paineilmalaitteet (kiitos @Jämsän VPK). Ketään ei pakotettu osallistumaan, mutta ehkä yhteisön paineesta kaikki kuitenkin pukivat sammutusasut, neljän ottaessa myös pullot maskeineen selkään. Asua pukiessa ja ensimmäistä pohjois-Himoksen nousua mittaillessa ainakin itselle hiipi ensi kertaa pieni epäusko, mitähän tästä oikein tulee..
Omalla lähtöajalla kympin maissa liikkeelle -ensimmäinen mäki, päälle ja fiilis: imalive. Varusteiden paino ei juurikaan tuntunut, mutta se asu.. kaikki mikä tulee ulkopuolelta (esimerkiksi se virkistävä tuulenvire) pysyy ulkona ja kaikki muu pysyykin sitten sisäpuolella. Parhaiten kuvailen tunteen: mene 100-asteiseen saunaan pilkkihaalareissa ja lisää sadehaalari päälle – hoida syke 180 ja kuoleman väliin ja pyydä sen jälkeen kaveria kaatamaan niskaan 10litraa lämmintä vettä norona kuvaamaan hien määrää. Tieto siitä, ettei tätä mäkeä tarvitse enää nousta antoikin sitten tarvittavan uskon loppumatkalle.
Pohjoisen lenkki märkää ja liukasta, joka ei juurikaan kyllä ryömimisnopeudella kulkevaa haitannut – olihan koko asustus läpimärkä jo ensimmäisestä mäestä alkaen.
Huoltopisteiden eväät jälleen täysi 10 – ainut kurja on, että en edelleenkään ole löytänyt mistään yhtä hyviä suolakurkkuja, mitä pisteillä on tarjolla. Eikä siinä, ehkä se vuoden kiintiö tulee syötyä joka vuosi Trailissa. Erityiskiitos huoltopiste2 ja @reimataipale.
Nelivetonousu. Kirjaimellisesti nelivedolla. 20metriä kerrallaan, tauko ja sykkeen tasaus. Muiden oikeiden juoksijoiden tsempillä ylös, koska heti mäen jälkeen jälleen huoltopistettä luvassa. Muiden juoksijoiden kommentit ”ootte te kovia” jo naurattivat ja meidän vastaukset irvistyksen keskeltä kuuluivat varmaan enemmän ”ei, kyllä me ollaan vaan tyhmiä”.
#välivesi kivi. Edellisiltana valmisteltu vaatimaton maastokätkö n. 14,3 kilometrin kohdalle. Paikalla edelleen kivellä edellisiltainen karhu, joka tuli tietysti kaataa. Tässä pidettiin reitin pisin tauko, nautittiin kätkön antimista ja hylsyjen keräämisen jälkeen maastokätkö mukaan ja kohti kilpailukeskusta.
Kilpailukeskuksen huoltopisteellä porukka kokoon ja vielä päätimme jatkaa matkaa, vaikka aikaa olikin kulutettu jo luvattoman (lähes laittomat 5h30min) paljon. Kilpailunjohtajalta tieto, että aikaa olis alle kolme tuntia maalin sulkeutumiseen, riittääkö? No pistetään riittämään. Loppumatkalla askel pitenikin ja tauot lyheni. Maasto priimaa, joten mikäs siellä mennessä. Myös älämölö pieneni huomattavasti, juttujen tasoon tuo ei kuitenkaan kovasti vaikuttanut.
Eteläisen lenkin aivan päädyssä itsellä ainakin alkoi noutaja hiipimään. Jalkapohjat tulessa, rakot jaloissa ja kaikki nesteet imeytyneenä vaatteisiin. Hartiat ja lantio jumissa pullojen kannosta ja Antti Tuiskun keinutaan-biisi mielessä. Uskon, ettei ole työkaverit monesti nähneet allekirjoittanutta noin hiljaisena ja kärsivänä. Onneksi jokainen (lyhytkin) askel vei kohti maalia.
Länsi-Himoksen päällä fiilis olikin aivan uskomaton. 1000 metriä maaliin ja pelkkää alamäkeä. Ei se alamäkikään kyllä herkkua ollut, kun ylipaino ja saappaat raapivat joka askeleella kivikossa rakkoja isommiksi ja isommiksi.
Hymyä tosin nostatti Severin ja Virpin 500 metrin loppuspurtti vielä tuonkin matkan päätteeksi – sääntönähän ollaan pidetty, ettei yhtään juoksuaskelta oteta, mutta ymmärretään nuoruuden into ja kyllähän tuo oli varmasti tapahtuman K-O-V-I-M-P-I-A loppukirejä.
Kokonaisuutena hieman yli 8h ulkoilua oli jopa hyvä suoritus Suomen luonnon päivän kunniaksi. Nyt on myös rima asetettu; esimerkiksi @keski-suomen pelastuslaitos, oikeet palomiehet saa mielellään parantaa.
Nyt nuollaan haavoja ja käytetään pepantteenia. Ensi vuonna ei juosta alasti, eikä toivottavasti tuplata ainakaan painoa. Tullaan vaikka jäätelötuutteina tai taisteluhelikoptereina. Tullaan kuitenkin.
Suuret kiitokset kanssakulkijat sekä
@ylä-porkkalan tila
@jokilaakson merkintä
@jämsän VPK
@elämyspalokunta
Uho/#PatSec