ENNEN KILPAILUA
SAAPUMINEN
Tapahtumakeskuksen navigointiosoite on Länsi-Himoksentie 85, Jämsä. Opastukset paikoitukseen alkavat valtatieltä 9 Himoksen liittymästä. Seuraa opasteita ja liikenteenohjaajien ohjeita. Paikoitus sijaitsee tapahtumakeskuksen välittömässä läheisyydessä. Huomioi kiertotie Himoksen liikenneympyrästä lähtien. Seuraa tapahtuman opasteita.
Himokseen on hyvät julkiset liikenneyhteydet. Junat pysähtyvät Jämsän keskustan tuntumassa ja bussilla pääset suoraan Himokseen. Esimerkiksi Tampereelta ja Jyväskylästä kulkevilla edullisilla Onnibusseilla on pysäkkinsä Himoksen kohdalla.
Tapahtumakeskuskartan löydät tästä!
KILPAILUMATERIAALI
Kilpailumateriaali noudetaan kisatoimistosta. Kilpailumateriaali pitää sisällään kilpailunumeron, johon on kiinnitetty ajanottosiru. Kilpailijalla tulee olla mukana OMAT HAKANEULAT. Huom! Tuloksen saamiseksi kuljeta kilpailunumeroa rinnassa aina lähdöstä maaliviivan ylitykseen saakka. Numero tulee ehdottomasti olla kiinnitettynä juoksijan etupuolelle. Himos Kids- ja Himos Vaellus -sarjojen osallistujat saavat rintanumeron ilman ajanottosirua.
Kilpailumateriaali sisältää ruokalipun keittoruokailuun kaikille lauantain tapahtumapäivän osallistujille. Perjantain Himos Kids ei sisällä ruokailua.
Kisatoimiston aukioloajat ovat pe 23.8 klo 17.00-21.00 ja la 24.8 klo 07.30-19.00. Osallistujat voivat halutessaan noutaa materiaalinsa tapahtumakeskuksen kisatoimistosta jo perjantaina.
KILPAILUVARUSTEET
Kenkävalinnaksi suosittelemme maastojuoksukenkää. Tavallisella lenkkarillakin reitistä selviää hienosti. Juomaliivi ja lisäenergia ovat suositeltavia erityisesti Himos Extremen, Himos 36:n ja Himos Double-Extremen kiertäjillä. Himos Trail -tapahtumassa osallistujalle ei ole asetettu pakollisia varusteita.
HOTELLI HELPOTUS
Tapahtumakeskuksessa on runsaasti WC-tiloja. WC-tilat on merkitty tapahtumakeskuskarttaan. Osa WC-tiloista sijaitsee Himos Bistrossa ja osa ulkona bajamajoissa.
VARUSTESÄILYTYS
Tapahtumakeskuksessa toimii varustesäilytys narikkaperiaatteella kilpailun ajan. Osallistujakuoressa saat varustesäilytystarran, joka sinun tulee kiinnittää varustekassiisi. Varustesäilytys on käytössä vain lauantain kilpailupäivänä. Sinulla on myös mahdollisuus säilyttää varusteita autossa aivan tapahtumakeskuksen vieressä ja tuoda pelkkä avain säilytykseen.
URHEILUKAUPAT
Tapahtumakeskuksessa operoi kisatori kauppiaineen, josta voi hankkia viime hetken varusteita kengistä muihin juoksuvarusteisiin ja juomaliiveistä urheiluravinteisiin.
KILPAILUN AIKANA
SÄÄNNÖT
Kilpailussa noudatetaan järjestäjän kilpailuohjeissa antamia ohjeita.
Kilpailijan suoritus johtaa hylkäämiseen, mikäli hän poikkeaa/oikaisee merkityltä reitiltä. Reitiltä harhautuneen kilpailijan on palattava takaisin samasta kohdasta, josta hän on alunperin poistunut merkityltä reitiltä. Mikäli kilpailijan reitiltä harhautumisen voidaan katsoa johtuvan kilpailun järjestäjän reittimerkkauksessa olleesta virheestä tai siihen rinnastettavasta muusta tekijästä, on kilpailunjohdolla mahdollisuus ohjata kilpailija takaisin kilpailureitille myös muusta kohdasta, mikäli tämä kilpailijoiden tasapuolisen kohtelun ja täysimääräisen reitin suorittamisen näkökulmasta on mahdollista.
Kilpailussa noudatetaan herrasmiessääntöjä ja otetaan kanssakilpailija huomioon niin tiiviissä lähtörytäkässä kuin reitin varrella. Kapeimmissa kohdin reittiä nopeammalla kilpailijalla on oikeus pyytää ja saada tilaa ohitukseen.
Havaituista sääntörikkomuksista on raportoitava kilpailun johdolle tunnin kuluessa sääntöjä rikkoneen kilpailijan maaliin saapumisesta. Kilpailun johto tekee päätökset mahdollisesta hylkäämisestä.
Kilpailun johdon päätöksestä on mahdollisuus tehdä vastalause. Vastalause tulee jättää 15min kuluessa tulosten julkaisemisesta. Kilpailussa toimii kolmihenkinen osallistujista koostuva tuomarineuvosto, joka käsittelee kilpailunjohdon päätöksistä tehdyt vastalauseet. Tuomarineuvoston tekemä päätös on lopullinen.
LÄHTÖ
Lähtöön kokoontuminen tapahtuu 10min ennen oman sarjan lähtöä. Eri sarjojen lähtöajat käyvät ilmi aikataulusta. Lähtö tapahtuu kuulutuksen ohjeiden mukaan. Lähtö sijaitsee tapahtumakeskuksessa.
Himos Kids juostaan ikäryhmä kerrallaan kuuluttajan ohjeistuksen mukaan. Aikataulu löytyy tästä!
REITIN MERKINTÄ
Reitti on merkitty selkeimmistä kohdistaan näkyvillä reittimerkeillä, joiden päässä liehuu yhteistyökumppani SWIX:n lippu. Epäselvissä kohdin merkintäväliä on tihennetty. Siirtymiset uusille poluille on merkitty yhtenäisellä nauhalla ja kylteillä. Lisäksi kilometrien etenemistä seurataan omilla kylteillään. Reitin varrella on toimitsijoita, jotka on sijoitettu haastavimpiin risteyskohtiin.
Voit tutustua tästä tarkemmin merkintämenetelmiimme ja esimerkiksi kylttiemme ulkoasuun!
HUOLTOPISTEET
Himos Easy sisältää yhden huoltopisteen, Himos Enjoy kaksi, Himos Challenge neljä, Himos Extreme viisi, Himos 36 kahdeksan ja Himos Double-Extreme 11. Huoltopisteet on merkitty reittikarttoihin.
Huoltopisteillä tarjotaan vettä ja Nosht -urheilujuomaa(makuna sitruuna). Lisäksi tarjolla on energiapitoista purtavaa, joka tarkoittaa sipsejä, suklaata, banaaneita ja suolakurkkuja.
Olemme hygieniasyistä yksittäispakanneet tuotteet suodatinpusseihin. Huoltopisteellä toimitaan ”Sen otat johon kosket”-periaatteella. Ota eväät tarjoilupisteeltä mukaasi ja jatka matkaasi. Roskat roskapusseihin, jotka sijaitsevat sekä heti huoltopisteen jälkeen että jonkin matkan päässä reitillä. Jokaisen huoltopisteen viimeinen roskis on merkattu kyltillä ”viimeinen roskis”. Roskaaminen on kielletty ja johtaa hylkäämiseen.
Himos Challenge ja Himos Extreme vierailevat tapahtumakeskuksessa kerran kilpailun aikana, Himos 36 kahdesti ja Himos Double-Extreme kolmesti. Himos Trail sallii lisäksi oman huollon kilpailun aikana.
ENSIAPU
Kilpailun ensiapupiste sijaitsee maalissa. Reittikartasta löydät ensiavun ja kilpailunjohdon numeron.
Mikäli tarvitset apua kilpailun aikana, niin ota yhteyttä reitin varrelta tasaiseen tahtiin löytyviin toimitsijoihin tai kerro avun tarpeesta muille kilpailijoille, jotka ovat kilpailun lomassakin auttamisvelvollisia.
Kilpailun järjestäjä ei vakuuta kilpailuun osallistuvia, vaan jokainen kilpailija huolehtii omasta vakuutusturvastaan itsenäisesti.
KESKEYTTÄMINEN
Keskeyttäneet kilpailijat ilmoittautuvat maalissa. Järjestäjä kontrolloi, että kaikki matkaan lähtevät saapuvat maaliin. Ilmoittautumalla maalissa vältämme turhat maastoetsinnät.
MAALI
Maali suljetaan klo 18.30. Myös keskeyttäneet käyvät maalissa ilmoittautumassa.
Vettä, Ylä-Porkkalan tilan mehua ja energiapitoista purtavaa on saatavilla välittömästi maaliin saapumisen jälkeen. Tarjottavat ovat maalin tarjoilupisteellä paperipusseihin yksittäispakattuina.
MUKSULA
Voit ilmoittaa lapsesi muksulaan Himos Trail -tapahtumassa la 24.8.2024 oman suorituksesi ajaksi. Muksulaan on ilmoittauduttava ti 20.8 mennessä, jotta osaamme varata riittävän määrän hoitajia. Ilmoittautuminen tapahtuu verkkokaupassamme.
Muksula sijaitsee Lumilassa, jossa sisätiloina käytettävissämme on kota. Varusta lapsi säänmukaisella ulkoiluvarustuksella. Varaa lapselle omat eväät muksulaan tarpeen mukaan.
Huom! Muksulaan saapuvan lapsen tulee olla sen verran omatoiminen, että hän ei sido hoitajia kokonaan itselleen. Huomioithan, että lapsia ei ole vakuutettu muksulan ajalle.
KILPAILUN JÄLKEEN
PESEYTYMINEN
Vuoden 2024 Himos Trail -tapahtumassa emme voi tarjota peseytymistä tapahtumakeskuksessa, sillä suihkutilamme ovat jääneet Keskimaan uuden huoneistohotellihankkeen alle.
Olemme kuitenkin neuvotelleet Himoksen uuden kuntosalitoimijan Ole.Fit Himoksen kanssa suihkupassin kuntosalin tiloihin. Voit lunastaa suihkupassin kolmen euron hintaan suoraan kuntosalin tiskiltä la 24.8 klo 11-19 välisenä aikana. Ole.Fit Himoksen osoite on Peikkometsäntie 2, Jämsä ja etäisyys Himos Trail -tapahtumakeskuksesta on 550m.
Himoksen muiden tapahtumien vuoksi aivan lähellä ei ole virallisia uimarantoja vapaana, mutta lähin pukusuojalla varustettu uimapaikka löytyy Tampereen/Lahden suuntaan matkaaville täältä ja Jyväskylän suuntaan palaaville täältä.
RUOKAILU
Lauantain tapahtumassa osanottomaksuun sisältyy keittoruokailu tapahtumakeskuksen Himos Bistrossa. Käytä käsidesiä ennen linjastolle siirtymistä. Keittoruokailu aukeaa klo 11.00 ja sulkeutuu klo 19.00. Ruokalipun keittoruokailuun saat kisamateriaalisi mukana.
Himos Trail on varannut huoltajille myyntiin rajoitetusti lippuja keittoruokailuun. Lippuja voit kysyä kisatoimistosta 13e hintaan la 24.8 klo 10 alkaen. Lapset alle 12v ruokailevat puoleen hintaan.
KAHVILA
Tapahtumakeskuksessa palvelee kahvila, jossa tarjolla pientä suolaista ja makeaa purtavaa sekä kahvia/teetä ja juomia.
TULOKSET
Tapahtumassa on reaaliaikainen ONLINE-tulosseuranta tulospalvelun sivujen kautta (pl. Himos Kids ja Himos Vaellus). ONLINE-tulokset ilmestyvät aikanaan tapahtumasivuille: himostrail.fi/tulokset
PALKINNOT
Sarjojen palkintojenjako järjestetään noin 1h voittajien maaliintulon jälkeen. Arvontapalkinnot ovat noudettavissa maaliin saapumisen jälkeen. Arvontavoittajat selviävät kisatoimiston yhteydessä sijaitsevalta taululta. Noutamatta jääneitä arvontapalkintoja ei toimiteta jälkikäteen. Himos Kids-tapahtumassa palkinnot jaetaan heti kilpailijan saavuttua maaliin.
Osallistujilla on mahdollisuus tilata osallistujamitali ennakkoon 6,5 euron hintaan. Tilaus on tehtävä viimeistään ke 14.8. Tästä lisäinfo!
Himos Trail palkitsee tapahtumapäivän päätteeksi tapahtumakeskuksessa klo 18.30 eli heti maalin sulkeutumisen jälkeen vuoden 2024 Himos Trail -somepersoonan sekä vuoden 2024 Himos Trail Kilometrikisan voittajayhteisön.
Himos Trail -somepersoonaksi valitaan kaikkein parhaiten omissa somekanavissaan vuoden mittaan Himos Trail -tapahtumaa esillä pitänyt henkilö/ryhmä. Kilometrikisan puolestaan voittaa eniten kilometrejä Himos Trail -tapahtumassa kerännyt seura/yritys/yhteisö. Kilometrikisaan osallistuvat poimitaan tuloksista samalla seuran/yrityksen/yhteisön nimellä esiintyneistä. Palkitsemme kilometrikisan voittajan kiertopalkinnolla ja tarjoamme voittaneelle yhteisölle vuoden 2025 Himos Trail -osallistumiset 50% alennuksella normaalihinnasta.
HIMOS TRAIL JÄLKIPELIT
Himos Trail -jatkot ja kisatapahtuman jälkipelit käydään Himos Areenalla klo 22.00-03.00. Himos Areenalla esiintyy pop- ja rock -klassikoita tykittelevä bilebändi BOOSTER. Himos Trail -osallistujat pääsevät mukaan 2 euron alennuksella koodilla TRAIL24. Liput voit hankkia täältä!
Himos Trail -viikonloppuna järjestetään Himoksella myös Lavatanssifestarit.
KUVAT JA VIDEOT
Tapahtumasta tuotetaan kuva- ja videomateriaalia, jota jaetaan kilpailuiden kotisivuilla. Osanottajilla on mahdollisuus jakaa kisakuvia mm. omilla somekanavillaan. Käytä tunnisteita #himostrail ja/tai #himostrail2024. Kuvaajan nimi on kohteliasta mainita kuvien jakamisen yhteydessä.