#PatSecin tiimi teki taas Himos Trail -poluilla jotain ainutlaatuista. Lue itse joukkueen kisaraportista, mutta muista käyttää lukijan vastuuta tämän kieli poskessa kirjoitetun tarinan osalta! Ollos hyvä ->
”Pitkä on poloku mutta jos olis lyhempi ni ei päästäs perille asti” – #PatSec goes Trail 2024
Ohi on. Polviin sattuu, selkään sattuu, sieluun sattuu. Näin tapahtuman jälkeen ainakin allekirjoittaneella. Toisaalta, kun tarpeeksi sattuu niin tottuu. Lisätään omaan oikeaksi todistettujen sananlaskujen luetteloon ”ei se matka tapa, vaan juoksu” lisäksi myös ”ei se sima, vaan se millä sitä laimentaa”.
Tämän vuoden osallistumisiahan pantattiin ihan viimeisille kahdellekymmenellekuudelle tunnille ennen osallistumisen sulkeutumista. Myönnetään kuitenkin, että saattoi Ylä-Porkkalan Tilan Juuhanilla olla pieni aavistus, ettei osallistumista jätettäisi väliin kuitenkaan – olihan Johan etukäteen meidän osallistumiset kuitannut, kiitos siitä!
Mitä oikeet palomiehet ensin, sitä #PatSec perässä
HimosJämsäAdventure-viikolla tämäkin idea taas lähes syötettiin lapaan – IL kertoi palomiehen juosseen maratonin jääkaapin kanssa. Liekkö iltalehdellä laatu laskenut, evästeet tai sitten ehkä viimevuotinen savusukellusvarustus jättänyt jotain hampaan koloon palomiehistä – onhan tuota nyt jollain tavalla plagioitava. Se ei vaikeaa ollut, onhan se nyt niin jollain tavalla hölmöä juosta ja vielä tyhjällä jääkaapilla, ilman mäkiä ja maisemia ja mitä vielä. Korjataan nuo muutamat erheet ja voilà.
Kanna jääkaappi – muista välivesi
Koska olin tainnut luvata jo kaikille, että ei enää mitään kuolemaa halveksuvia ja kolkuttelevia tempauksia, niin alusta asti oli jo selvää, että mennään vain yhdellä jääkaapilla. Muille toki teemaksi oli annettu vain 26km+26tölkkiä (edellisvuosien 26km+26dB, 26km+26km ja 26km+26kg jatkeeksi). Jääkaappikin löytyi omasta takaa Iso-E:n Isojärven terassilta.
Vielä tapahtumaa edeltävänä päivänä edes Erkki ei uskonut, että kaappia pystyy kukaan kantamaan, eihän sille vielä oltu edes tehty mitään. Onneksi @jokilaaksonmerkinta taikoi kaappiin aivan mahtavat teippaukset pikatilauksena ja jo perjantaina 23:30 oli kaappiin mainos-/logoteippauksien lisäksi taiottu rinkan viilekkeet sekä aivan mahtava ledivalaistus! @ylaporkkalantila osallistui kaapin täyttämiseen, sillä eihän ilman simoja tälläisiin ruveta – tölkkejähän tarvittiin 26kappaletta, yksi per kilometri.
D-day
Pannullisen kahvia jälkeen kisakeskukseen hyvissä ajoin näkemään vaellus-sarjan lähtö. Siinähän meidänkin olisi pitänyt olla, mutta onneksi se onkin vain ohjeellinen aika. Kokoontuminen parkkiksella, jonne kaikki saapuivatkin enemmän ja vähemmän ajoissa. Kaikki kuitenkin saapuivat, eikä helpotuksiakaan jaeltu, kun puolelle komppaniasta.
If I die – I die
Ne katseet jotka sain, kun esittelin tämän vuoden haasteen..ne olisivat voineet tappaa. Hätäpäissäni ilmoittauduin kyllä kantamaan kaappia kaikki ylämäet! Selvisin siitä. Mittailin jälleen ensimmäistä nousua, selviänkö siitä? Mietin jo nelivetonousua ja jos ylipäänsä selviän sinne, selviän mistä tahansa alamäestä, välimäestä saati vastamäestä. Tai ainakin ehdin valmistella sen reilun kymmenen kilometrin aikana testamentin.
Matkaan muutamaa minuuttia vaille kymmenen ja yllättävää kyllä ylämäki tuntui jopa liian hyvältä. Niinkin hyvältä, että vaikka Tero olisi ottanut kaapin kantoon aiemmin, niin maltoin luopua vasta Pohjoisen huipun päällä. Matkaa taivallettiin reipasta kävelyä miellyttävillä poluilla kaapin kulkiessa kärjessä, välillä väisteltiin oikeita juoksijoita oikealle, välillä vasemmalle. Kantajaa vaihdeltiin kilometrin-kahden välein. Väistelyynkin kehityttiin niin, että takaa varoitettiin ”juoksija x metriä”, jonka jälkeen varoitettiin n. 20metriä ennen jonka jälkeen kaapin kantaja ei saanut enää kurkkia taaksepäin, sillä kaapin kanssa yllättävintä oli tuo peräylitys.
Ensimmäisellä huoltopisteellä tankattiin hyvin ja tyhjenneltiin tölkkejä. Sopivasti törmättiin jälleen myös @reimataipale, jolta ei tällä kertaa saatukaan lisäboostia matkalle. Huoltopisteeltä jatkettiin pohjoisen näköalareitille.
Nelivetonousu
Olinhan jo uhriutunut ennen lähtöä, ei muutakuin kaappi kantoon noin kilometri ennen nelivetonousua. Huonosti rullaavalla askeleella pientä polkua kohti mäen alapistettä, syvä huokaus – syteen tai saveen ja kohti nousun huippua (siis sitä mikä ei edes hahmotu nousun alaosasta). Sitten se iski. Se iski lähes kuten Vicky Rosti, mutta tämä kaveri osaa edes laulaa (sekä valssin askeleet). Takaa tuli Tero (ensin) ja Teron kaksi kättä, jotka melkein työnsivät allekirjoittaneen ja kaapin mäen päälle. Matkalla pidettiin vain muutama kymmenen sekunnin tauko. Viimevuonna tuo mäki kivuttiin 20minuutissa, nyt se mentiin alle kuuteen minuuttiin, aika kova! Meno oli ollut Teronkin mielestä ilmeisen mallikasta, sillä antoi mäen päällä noususta löytämänsä kiven loppumatkan tsempiksi!
Huoltopiste 2:lla jälleen tankkaukset ja Terolla oli vuorostaan menohaluja, joten edes kaappia ei malttanut laskea tauon ajaksi. Pelkkää priimaa jäljellä loppumatkaksi!
Kisakeskuksen huoltopisteelle saavuttiin yli tunnin viimevuotta nopeammin. Pisteellä pidettiin myös reitin pisin tauko (20min). Samalla törmättiinkin melkein loppuihin reiteille lähteneisiin tuttuihin Ramoon sekä Villeen&kump. Vaikka huoltopisteet ovatkin tapahtumassa priimaa, päädyttiin lisäämään tälle pisteelle omaa valikoimaa viereisen ravintolan pizzoilla paikalle toimitettuna. Valikoimasta otettiin kinkku-tonnikala-ananaksen lisäksi myös tonnikala-ananas. Koska kyllä, ananas kuuluu pitsaan. Pitsanpalat vauhdissa nassuun, loput kaapin ylähyllylle (joka oli kun tehty pitsalaatikoille) ja matka jatkuu.
Seuraava neljän kilometrin etappi seuraavalle huoltopisteelle menikin kun hujauksessa. Välillä huutelin Terolle, että saanko kantaa vielä vähän matkaa – yhtäkkiä oltiinkin jo paljakan päädyssä. Siellä sentään maltoin antaa välillä Terollekkin vuoron. Jälleen pienet evästykset ja tölkkien tyhjennykset ja kotia kohti!
Nopeat evästykset vihoviimeisessä huollossa ja kohti viimeistä muutamaa kilometriä. Viimeinen iso ylämäki lähes juostiin jälleen Teron avustamana ylös. Huipulla kerättiin porukka kasaan ja lähdettiin valumaan kohti maalia. Ja kyllä, valumaan. Edelleenkin olen sitä mieltä, että tuo viimeinen alamäki on reitin haastavin osuus. Voi olla, että ongelma on mentaalipuolella, tiedä sitä.
Loppusuora
Viimeiselle reilulle sadalle metrille oltiin säästelty kaikki paukut – sekä Seve. Matkalla jo kyseltiin, onko Sevellä menohaluja, sillä jos on – kaapin kanssa meillä muilla on edes pieni mahdollisuus pysyä peesissä. Kantajan vaihto vielä loppusuoran auetessa, eikä siinä tarvinut kahdesti käskeä kun tuo ylimääräisen energiajuoman äidinmaidossa saanut kaveri irtosi remmeistä. Nyt siis nähtiin ensimmäisen kerran #PatSecin historiassa rehellinen massakiri!
Maalissa korkattiin koko reissun kaapissa kolissut Sima, mielestäni oli saatu aika kuohuvaksi! Ylä-Porkkalan isäntä ehkä hieman saattanut naureskella hölmöille, kun maalissakin olisi ollut ilman kantamistakin samaa tavaraa mehun lisäksi.
Loppuaika noin 7:30 luokkaa, joka sekin alittaa reilusti viime vuotisen vaeltelun. Maaliin tulon jälkeen pakkailtiinkin jo jääkaappia toisenlaisiin koitoksiin, joten esimerkiksi keittolounas jäi syömättä. Hieno ja mahtava tapahtuma, tullaan taas – mutta ei luvata mitään! Ensi vuodelle muutama sääntömuutos kilometrikisaan, tai joudutaan pian kisasarjaan – sitä ei kestä pian kukaan!
Suuret kiitokset jälleen:
@ylaporkkalantila
@jokilaaksonmerkinta
@vesuky
Liikunta- ja raittiusseura #PatSecin puolesta
GM Uho