Himos Trail 2019 -osallistujapalaute julkaistu! – Himos Trail -polkujuoksutapahtuma

Himos Trail 2019 -osallistujapalaute julkaistu!

Himos Trail 2019 -tapahtuma keräsi huikeat 1106 osallistujaa ja kasvoi edellisvuodesta upeat 56%!

Tapahtuman osallistujapalaute on nyt julkaistu. Palautekyselyyn vastasi noin 220 henkilöä ja monivalintavastausten lisäksi se tuotti peräti 17 liuskaa vastauksia avoimiin kysymyksiin eli käytännössä positiivista palautetta sekä kehitysideoita. Julkaisemme nyt palautteen monivalintakysymysten tulokset sekä joitakin avoimien kohtien vastauksia sekä kommentoimme saamiamme kehitysideoita.

Kokonaisuudessaan Himos Trail 2019 -tapahtuma sai osallistujilta kerrassaan loistavan palautteen ja tapahtumasta tykättiin laajalla rintamalla. Osallistujista 93% aikoo suositella tapahtumaa eteenpäin ja peräti 98% kertoi tapahtuman vastanneen odotuksia.

Kaikkein eniten osallistujat pitivät tunnelmasta Himos Trail -reitin varrella, mutta myös huoltopisteet, upeat talkoolaiset sekä itse tapahtuman reitti keräsivät varauksettoman positiivisen palautteen.

Eniten haasteita sisältäneitä kohtia tapahtumassa kerrottiin olleen ravintolapalveluissa (keitto- ja lasagnebuffetit) sekä tapahtumakeskuksen opasteissa. Lisäksi osallistujat kiinnittivät huomiota moniin pieniin yksityiskohtiin, jotka voimme toteuttaa vieläkin paremmin – näihin voit tutustua lukaisemalla palauteraporttimme kokonaisuudessaan.

Osallistujien tekemät kehitysesitykset nousevat pohdintaan tapahtuman johtoryhmässä ja johtavat totuttuun tapaamme kehitystoimiin ensi vuoden tapahtumassa. Raportoimme vielä tarkemmin tulevista muutoksista Himos Trail 2020 -tapahtuman markkinoinnin ja ilmoittautumisen käynnistyessä.

Ja nyt sitten yksityiskohtaiseen palautteiden maailmaan:

”Teidän ennakkoviestintä on ehdottomasti polkujuoksutapahtumien parasta Suomessa.”

”Erikseen vielä mainittava tapahtuman tiedotus. Facebook, Instagram ja nettisivut suoltavat informaatiota esimerkillisesti.”

”Viestintään tarkennusta heti ilmoittautumisen yhteydessä, että monelta oma lähtö on. Eri ihmiset katsoivat lähdön joukkueesta ja kaikki sanoivat eri aikoja.”

Tapahtuman ennakkoviestintä keräsi lähes yksinomaan hyvää palautetta. Joitakin asioita emme olleet osanneet ennakoida ja näitä asioita tarkennetaan tulevaisuudessa. Mm. Toiminta lähdöstä myöhästyneiden osalta.

”Vaellukseen numerolappu. Ei tarvi aikaa kuitenkaan. Tuntuisi että olisi enemmän mukana. Kuuluttaja pystyy huomioimaan maaliin tulot.”

”Ruokalipun voisi jättää pois ja ruuan saisi kilpailunumeron näyttämällä = säästyisi yhden lapun säilyttämiseltä.”

Molemmat toteuttamiskelpoisia ehdotuksia. Vaeltajien huomioiminen omalla nimellään maaliin vaatii ajanottosirullisen numeron, joka tietysti lisää kustannuksia. Mutta numerolapun käyttäminen myös vaeltajilla on hyvä ajatus. Vaellussarjan olemme halunneet pitää mahdollisimman matalana kynnyksenä lähteä kokeilemaan – myös osallistumismaksun osalta.

”Kisakeskuksessa olisi saanut olla enemmän opasteita, koska aikaa meni etsiessä oikeaa telttaa, josta sai oman kuorensa ja vessatkin oli hukassa, koska ei ollut selkeitä opasteita. Siinä ihmismassa määrässä ei tahdo nähdä, että missä on mitäkin.”

”Lämmittelyalue oli hieman epäselvä, kun kuulutuksesta ei saanut selkoa mistä suunnasta se tuli. Ja juoksun jälkeen suihkun löytäminen oli hieman hankalaa – olisi voinut ollut etukäteen infoa mistä sen löytää.”

”Tulospalvelu/tulokset olisi hyvä olla näkyvillä kisakeskuksessa.”

Tapahtumakeskuksen remontti varmasti aiheutti hieman sekavuutta. Toki eri toimipisteet ovat muutenkin tapahtumakeskuksessa laajalla alueella. Tapahtumakeskuskartasta kaikki toiminnot löytyvät ja tämä helpottaa kulkemista. Opasteiden lisääminen on toki tärkeää ja siihen tulemme jatkossa panostamaan. 

”Maalialueella voisi soida repeatilla tsemppimusiikki. Nostattaa fiilistä entisestään maaliin tullessa. Maali kannattaa sijoittaa ihan kiinni alueeseen, jossa katsojat ja maaliin tulleet hengailevat. Silloin ei tarvitse erikseen siirtyä kannustamaan vaan on jo valmiiksi läsnä maalialueella. Kiva tulla maaliin, kun maalin lähellä on ihmisrypäs:)”

”Voisiko saada vielä hieman lisää tunnelmannostatusta lähtöön (musiikki kovemmalleen yms.).”

”Kilpailijoiden seuranta oli mukava lisä tapahtumaan.”

Tulemme panostamaan jatkossa lisää areenatuotantoon. Erityispainopisteenä kuitenkin, että pystymme huomioimaan mahdollisimman hyvin kaikki reitiltä saapuvat ensimmäisestä viimeiseen.

”Muutamankin kerran reitin varrella ajattelin että täst mie tykkään, nyt on mahtava reitti. Hyvin juostavaa polkua, ei liikaa hankalaa juurakkoa, ei pahaa kivikkoa eikä liikaa muuta, kun polkua. Reitin varrella ehkä paras kannustus mitä on tähän mennessä osallistumissani tapahtumissa ollu.”

”Reitti oli mukava siitä, että vaikka laskettelurinnettä noustiin ylös, niin alamäet olivat pääosin leppoisasti juostavia, liian jyrkät alkaa sattumaan jalkoihin ja tappaa varpaat. Koska alamäet olivat paljon poluilla, pääsi huonompikuntoinenkin fiilistelemään polkujuoksun rullaavuutta eli parasta menoa 😀 Ennakkoon ajattelin, että aikaraja 10h on tiukka ottaen huomioon nousumetrit ja oman kunnon, mutta yllättävän nopeasti reitti tuli kierrettyä ja minulle ei aika tullut ongelmaksi. On siis ihan sopiva tuo aikaraja :D”

”Reitti mielestäni erittäin hyvä nyt, ei helppo mutta lähes koko ajan juostavissa.”

”Oli ihanaa, kun tieosuuksia oli vähän ja hyviä polkuja paljon.”

”Vaellus-reitillä alun/lopun ojan ylitys lankkua pitkin oli aika paha. Alaspäin tullessa pitikin rämpiä ojan pohjan kautta.”

”Himos Trail Run oli ensimmäinen polkujuoksukisani ja ihastuin lajiin täysin. Reitti ja maisemat olivat hienot.”

”Osuus, jossa juostiin vastakkain ei ollut kiva. Jos ei löydy uutta reittiä, niin voisiko siihen keskelle polkua vetää vaan nauhan jakajaksi ja juostaan vähän polun vieressä tarvittaessa.”

”Toivoisin enemmän polkua, jos mahdollista. Tiepätkät olivat vähän tylsiä. Lisäksi tosiaan itselleni korkeuseroa oli tuolle matkalle liikaa. Ehkäpä tulen kuitenkin ensi vuonna ja otan mäkitreenin kannalta. :)”

”Olis mukava jos 50+ olis oma ikäsarja”

”9 ja 17km välillä vielä välimatka?”

”Ihana reitti. Ei tienpätkiä vaan oikeasti polkua!”

”Hauskaa oli! Sunnuntailenkkeilijälle oli haastava reitti.”

”Hyvä kokemus ja erittäin toimivat järjestelyt! Ensi vuonna uudelleen juoksemaan! Polkujuoksureitti oli riittävän haastava ei ammattilaiselle, mutta aktiiviliikkujalle.”

Arvaattekin varmasti, että kaksisuuntainen liikenne Extreme -sarjan Sammalsuon lenkillä ei ole järjestäjänkään mieleen. Asia on kuitenkin prosessissa ja se voidaan parhaassa tapauksessa saada maaliin jo ensi vuonna. Ikäsarjojen mukaan ottamista pohdimme joka vuosi. Sitä toivotaan aina, mutta ei vielä erityisen useissa palautteissa. Polkujuoksun ydin on itsensä voittaminen sekä elämykset ja siksi ikäsarjat eivät ole olleet tapahtumajärjestäjän ajatuksissa aktiivisesti – ainakaan toistaiseksi. Välimatka Enjoy(9km) ja Challenge(17km) reittien väliin otetaan harkintaan – tämä on varmasti ykkösvaihto, jos uusia matkoja tullaan lisäämään. Reitti jakaa mielipiteet tiepätkien määrän ja nousujen määrän suhteen. Tiepätkiä meillä on moniin tapahtumiin nähden todella vähän ja pyrimme miettimään vaihtoehtoja päästä vähistäkin eroon. Nousut kuuluvat Himoksen tapahtumaan, koska tapahtuma on Himoksella – Etelä-Suomen suurimmassa hiihtokeskuksessa. Eri sarjoissa on kuitenkin erilaiset haasteet ja ne lisääntyvät matkan pituuden mukaan. Matkojen nimet kuvaavat mielestämme reittien sisältöä hyvin. Reitillä ollut haastava ojan ylitys johtui päivittäin muuttuneesta kaivaustilanteesta lasten rinteen alueella. Ylityskohta jäi siis selvästi liian hankalaksi matalan kynnyksen sarjoihin. Saimme myös reitin turvallisuuteen liittyviä vinkkejä muutamiin kohtiin, joista jatkossa varoitetaan kyltein.

”Haluan lähettää kiitokseni hienosti järjestetystä tapahtumasta. Ensi kertalaisina olin ja olimme (7 hengen naisporukka) erityisen tyytyväisiä hyvin merkattuun reittiin (vaellus sarjassa mentiin 26 km lenkki) sekä huoltopisteiden määrään ja tarjoiluun. Erityisterveiset ystävällisille ja iloisille huoltopisteillä olijoille ja muille toimitsijoille? Hyvät tsempit sai tankkausten lomassa? Iltaohjelmasta myös kiitokset. Ihan mahtavat pirskeet? Niin hauska stand up show ja paras disco pitkään aikaan ?Toivon että kiitokset tavoittavat myös huipun dj:n??Viime viikonlopun fiiliksillä jaksaa pitkään?”

”Opasteet ja opastus reitin varrella todella hyvät, tuntuu luotettavalta juosta, kun tietää, ettei pääse eksymään.”

”Reitti oli mielestäni erittäin selkeästi merkattu”

”Challenge-reitti oli vauhtiini nähden hyvin merkattu, keskuksen varvauksessa juuri ennen kaarta ja väliaikaa tuumailin hetken, kun opaste oli jo vasemmalle mutta piti mennä vielä suoraan kaaren alta. Mökkipihan kohdalla ei ollut liikaa opasteita.”

Reittimerkinnät keräsivät lähes poikkeuksetta erinomaista palautetta. Tulemme siltikin kehittämään merkintää erityisesti niissä risteyksissä, joissa eri matkat haarautuvat eri reiteille sekä tunnistamalla riskipaikat entistäkin paremmin. Palautteessa on tullut hyvin esiin muutamia paikkoja, mitkä ovat tuntuneet epäselviltä.

”Nyt kun vihdoin pääsin itse tapahtumaan olin todella yllättynyt miten hienosti kaikki oli järjestetty ja millaisen tunnelman olitte saaneet aikaan. Erinomaista tekemisen meininkiä! Jatkakaa samaan malliin. Tulen ehdottomasti juoksemaan myös talven tapahtumassa vaikka vihaan juoksemista talvella.”

”Haitarimusiikki metsässä mukava yllätys. Tällaisia lisää sinne tänne, vaikka aitoa laulua, muita soittimia jne. Jossain kohdassa oli myös bluetooth-kaiutin soittamassa, sekin ok muttei niin kiva kuin oikea musisointi. Myös täysin äänettömät paikat kauniilla suo- ja kalliopaikoilla oli parasta, ne säilyköön.”

”Aivan huikea tunnelma reitin varrella; kannustus, musiikki, kellojen kilkatus… napostelupisteillä ihanat talkoolaiset ja monipuoliset jaksuherkut! Kiitos!”

”Kiva tapahtuma, hyvää tsemppiä reitin varrella. Vaihteleva ja kaunis lenkki. En itse odota tämän kummempaa järjestäjien taholta.”

”Lisäksi reitin varrella opastajat ja huoltopisteiden väki kannustaa mahtavasti, kiitos siitä:) Tulen jälleen talvella 2020 ja ensi kesänä!!”

”Kannustus parasta.”

”Kuulutuksia oli myös hauska välillä kuulla missä mennään, ja niitä reitistä johtuen kuuli useamman kerran.”

”Ensinnäkin kiitos hienosta tapahtumasta. Kannustus reitin varrella oli upeaa ja antoi voimia selviytyä haasteellisessa maastossa.”

”Hanurinsoittajat olivat ihan mahtavia! Ylipäänsä musiikki matkan varrella piristi. Järjestelyt olivat tosi onnistuneet.”

”Näiden kaikkien lisäksi voisi järjestää kannustuspiste kilpailun esim yrityksille, seuroille yms pitkin reittiä. Eniten ääniä juoksijoilta saanut palkitaan”

”Tunnelma tapahtumassa oli erinomainen. Erityisesti reitin varrella olleet kannustajat ja huoltopisteiden ystävälliset ihmiset loivat lämpimän tunnelman, missä aloittelijakaan ei tuntenut itseään ulkopuoliseksi.”

”Reitin varrella oleva musiikki oli mahtava tsemppari! Erityisesti haitarinsoittajapojille extrakiitos ja terveiset, he olivat loistavia ❤️ Tunnelma oli vertaansa vailla, kaikki reitin varrella olevat huoltohenkilöt ansaitsevat kiitokset juoksijoiden kannustamisesta. Ehdottomasti suosittelen tapahtumaanne!”

”Hieno tunnelma erityisesti reitin varrella, musiikki ja varsinkin elävä musiikki haitarilla huippua. Erityiskiitos alkulämmittelyn tytöille ja Trail-liivisille kannustajille matkan varrella!”

”Kiitos hyväntuulisista kannustusjoukoista metsäreitillä.”

”Ilahduin valtavasti reitin varrella olevista tsemppaajista, olitte nähneet paljon vaivaa viihtyisyyden eteen. Kiitos siitä!”

”Tunnelma oli todella hyvä läpi reitin! Organisaation kannustajat reitillä aivan huikeaa: musiikki, lapset räppäämässä, näinkö hanuristinkin metsässä?,… jne”

Tiedämme, että talkooporukkamme on aivan huikea. Kaikki palaute välitetään talkoolaisille ja he saavat ansaitsemansa kiitoksen ja innon kehittää juttuja taas seuraavaan tapahtumaan. Toki tunnelman luomisessa mukana ovat itse osallistujat, jotka upean yhteisöllisessä lajissa tsemppaavat toisiaan läpi reitin.

”Challengen huoltopisteet aivan optimaaliset. Hieno tapahtuma taas kerran…ensi vuonna uudestaan. Kiitoksia!”

”Tarjonta huoltopisteillä oli vertaansa vailla! Harmi vain, kun itselle ei oikein kiinteät eväät juoksun aikana ja jälkeen maistu. Henkilökunta oli kaikkialla iloista ja positiivista, siitä iso kiitos!”

”Loistavaa toimintaa, hyvä pojat! Matkan varrella olevat juottopisteiden pitäjille täysi kymppi iloisesta ja energisesta asenteesta!”

”Ja ihan parasta oli tietenkin huoltopisteet ja niiden tarjonta, saavat ison plussan. Myös maaliin tullessa oli aivan ihanaa päästä suoraan herkkujen ääreen :)”

”Huoltopisteet olivat hyviä ja tarjoilut riittäviä, mutta ehkä joku mehu vaihtoehdoksi osalle pisteistä. Selkeä hyvä tapahtuma kaikkinensa, jatkakaa samaa rataa. Pientä säätöä tulee aina.”

”Huoltopisteellä oli monipuoliset eväät ja ystävällinen palvelu.”

”Kokonaisuutena huippukokemus. Tarjoilut huoltopisteillä huippuluokkaa, ehkä raakaa merisuolaa olisi voinut olla lisänä.”

”Huoltopisteen ”eväät” voisi olla aseteltu jotenkin muuten sillä ihmiset lähmivät niitä paljailla likaisilla käsillä. Muuten kaikki oli täydellistä!”

”Huoltopisteillä olisin toivonut, että banaanin palat olisi olleet kuorineen. Hygieniasyistä. Aika monta ihmistä niitä koski.”

”Roskiksia ehkä olisi voinut olla hiukan enempi huoltojen yhteydessä. Moni kuitenkin ottaa juoman ja eväänsä ja jatkaa matkaa eikä pysähdy pidemmäksi, jolloin joutuu kuljettamaan mukejaan/geelikääreitään seuraavaan pisteeseen.”

”Ensimmäinen huoltopiste sijaitsi liian nopeasti lähdön jälkeen, tuossa vaiheessa huollolle ei vielä tarvetta, joten skippasin sen, ja seuraava olikin sitten liian kaukana.”

”Huoltopisteet olivat huippuja, vaikka tosi tiheästi. Ei tarvinnut omia kantamuksia matkaan. Ensimmäinen huotopiste hieman kehnosti heti mäen päällä. Aiheutti ruuhkaa ja jonoa. Voisiko olla ennen pientä mäkeä tasaisella alueella. Tai muutama kymmen metriä edempänä.”

Huoltopisteidemme monipuolisuus ja tarjonta keräsivät erinomaisen palautteen. Kehityskohteiksi silti löytyi joitakin tuotteita, joista ainakin suolakiteitä tulemme harkitsemaan ja toki keskusteluun nousee muitakin osallistujien ehdotuksia. Huoltopisteiden sijainti keräsi muutamia ideoita keskusteltavaksi sekä huoltopisteiden hygienia. Otamme syvälliseen pohdintaan miten voisimme parantaa hygieniatasoa huoltopisteillä eli pyrimme vastaamaan yllä olevaan palautteeseen sopivilla toimilla. Yksi palaute koski kertakäyttöastioista luopumista huoltopisteillä. Tähän emme lähde mukaan, vaikka se polkujuoksutapahtumissa yleinen käytäntö onkin. Haluamme pitää tapahtuman matalan kynnyksen tapahtumana, jossa omia investointeja varusteisiin ei tarvita, vaan mukaan voi tulla ns. pystymetsästä.  Toimitamme toki kertakäyttöastiat mahdollisimman tarkkaan kierrätykseen.

”Keittolounaasta oli jäljellä onnettomat rippeet, kun kävin viiden jälkeen syömässä. Salaattipöydän salaatti vaihtoehdot olisivat kyllä saaneet olla laajemmat. Noitakin oli aika kehnosti tuolloin käydessäni tarjolla.”

”Ravintolasta ei saanut lasagnepuffettia ilman ennakkotilausta. Tästä olisi ollut hyvä saada tieto etukäteen.”

”Keittolounaassa ei varsinaisesti ollut mitään vikaa, mutta joku tuhdimpi ruoka, esimerkiksi pasta, olisi ollut juoksun jälkeen parempi.”

”Keittoruokailun kasvisvaihtoehtoon kannattaa satsata enemmän!”

”Keittolounas oli hieman pettymys mauttomuuden takia.”

”Ruuan tarjoilu suorituksen jälkeen huippujuttu.”

”Keittolounas oli loistava, hyvät salaatit ja tuoreet leivät kruunasi kokonaisuuden. Kyllä uskon, että ensi vuonna nähdään, jos terveenä pysytään.”

Keittoruokailun onnistuminen jakoi vahvasti mielipiteitä. Olemme ruokailun toteuttamisessa menneet selvästi eteenpäin vuosi vuodelta ja palaute oli jälleen kokonaisuudessa parempi kuin edellisvuonna. Kehittämistä kuitenkin edelleen riittää ja tulemme miettimään niin ruokailun sisältöä ja ruokailuratkaisuja uusista näkökulmista. Perjantain lasagnebuffet pääsi yllättämään meidät, sillä kysyntä ovelta oli noin viisinkertainen aikaisempiin vuosiin nähden eli kasvoi huomattavasti enemmän suhteessa majoitus- ja osallistumismäärän kasvuun. Olemme pahoillamme perjantaina ilman ruokaa jääneille aiheutuneesta harmista. Jatkossa perjantain ruokailu on toteuttava toimivammalla sapluunalla.

”Myyntipisteitä olisi saanut olla enemmän minun makuuni. Ne olivat aika sikin sokin siellä täällä.”

”Myyntipisteille en ehtinyt tutustua, meni aika metsässä :D”

”Enemmän myyntikojuja, kiitos.”

Tapahtuman hyvät kisatarjoukset keräsivät osallistujilta kiitosta. Myyntipisteitä toivottiin olevan vielä enemmänkin tapahtumakeskuksessa. Tämän vuoden tapahtumassa työmaa-alue hiukan sekoitti kisatorin ryhmittelyä. Tuo ongelma onneksi poistuu ensi kesän tapahtumaan.

”Kiva kokemus ensimmäistä kertaa polkujuoksuun osallistuneena. Aavistuksen haittasi, kun lopussa alkoi tulla vaeltajia samalla reitillä vastaan. Mutta pääsääntöisesti he ymmärsivät hyvin ja antoivat tilaa. Mutta nykyisellä aikataululla tulee vaikeus, jos vaeltajien määrä vielä kasvaa ja joukossa on enemmän heitä, jotka eivät huomaa / haluaa antaa tilaa toiseen suuntaan tuleville juoksijoille. Toivottavaa on, että vaeltajillekaan ei tule huono fiilis polulta pois hyppiessä, että he ikään kuin kokevat olevansa tapahtumassa ”haittana”. Mutta kokonaisuudessa hienoa, että tapahtumassa on huomioitu hyvin monenlaiset liikkujat. Useista asioista näkee, että asialla ammattilaiset ja halu tehdä hyvä tapahtuma! En juurikaan antanut arvosanaksi 5 mistään kohtaan, koska ”tyytyväisyys on taantumksen tae -:)””

”Toimiva kokonaisuus kaiken kaikkiaan, ystävällisiä ihmisiä järjestämässä tapahtumaa ja hyvä tsemppi päällä 🙂 Kiitos!”

”Hieno ja turvallinen tapahtuma ensikertalaiselle. Haitarin soitto oli kiva yllätys!”

”Tapahtuman tiedotus, reittimerkinnät, kannustajat reitillä ja huoltopisteet pelasivat todella hyvin.”

”Vapaaehtoisille ISO käsi! Loistoporukkaa!”

”Oli loistava matalan kynnyksen tapahtuma. Koin itseni tervetulleeksi!”

”Kaiken kaikkiaan hyvin järjestetty tapahtuma. Homma toimi suuresta osallistujamäärästä huolimatta. Kiitos järjestäjille!”

”Ihana, iloinen ja energinen tapahtuma ??”

”Tuttuun tyyliin hienosti järjestetty tapahtuma! Mitä itse tällaiselta juoksutapahtumalta odottaa, tapahtuma tarjosi kaiken sen. Reitti oli selvä ja hyvässä kunnossa, tunnelma ja kannustus mukavaa, huolto toimivaa, sää mitä parhain juosta.. loput on sitten itsestään kiinni. Kiitos ja kumarrus!”

Vuosi vuodelta parempi ja parempi tapahtuma. Himostrailit ovat parhaiten järjestettyjä tapahtumia, missä olen käynyt!!

Tapahtuma tuntui vastaavan osallistujien odotuksia erinomaisesti. Onnistuimme toteuttamaan tapahtuman avainasiat mallikkaasti sekä luomaan elämyksiä osallistujille – olihan tapahtuman nimikin jo Himos Trail -polkujuoksuelämys 2019. Erityisen ylpeitä olemme ensikertalaisilta saamastamme palautteessa, jossa kerrottiin tapahtuman olleen helposti lähestyttävä ja itse tapahtumassa oli helppo ensikertalaisen toimia.

”Lämmin kiitos kaikille tapahtuman järjestelyihin osallistuneille! Onpa hienoa, että on saatu Keski-Suomeen näin tasokas polkujuoksutapahtuma, joka sopii hyvin sekä aloittelijoille että kokeneimmillekin juoksijoille. Kaikki aina viestinnästä järjestelyihin paikan päällä Himoksella oli lähes poikkeuksetta ”aivan huippua”! Nähdään Himos Winter Trail-tapahtumassa!”

”Hyvin järjestetty kaikin puolin. Tulen suosittelemaan ja osallistun myös ensi vuonna.”

”Ensimmäinen kerta koskaan tämänkaltaisessa tapahtumassa, ja nälkä alkoi kasvaa jo pidemmille matkoille! Ehdottomasti mukana ensi vuonnakin, ja ehkä jo talvella Winter traililla.”

”Huippu kisa! Hyvät järjestelyt ja hyvä fiilis. Ehdoton suosikkini – vaikka vasta toinen kerta Himoksen juoksupoluilla. Miten olisi joku kerää koko sarja-kisa? Pari kolme kisaa pitkin vuotta, eri pituiset matkat? Hienoa olisi myös joku extreme-triathlon Himoksella. Puitteet olisivat mahdottoman hienot! Onnistuisi sekä kesä- että talvitriathlon… tehdään Himoksen kisoista suurta!”

”Antaa männä vaan samalla kaavalla, hyvä se on!”

”Vaikka noinkin paljon osallistujia niin kaikki toimi moitteettomasti, kiitos!”

Järjestäjille kertoo paljon se, että tapahtumaa suositellaan varauksetta eteenpäin. Se kertoo siitä, että osallistuja on kokenut tapahtuman onnistuneeksi ja mielekkääksi. Tapahtuman suosittelu eteenpäin on paras palaute mitä järjestäjä voi tapahtumasta saada – silloin olemme onnistuneet. Puskaradio on tapahtumien paras markkinointikanava ja saamamme palautteen perusteella kanava on nyt kuumana. Kiitos osallistujille ja talkoolaisille upeasti yhdessä toteutusta tapahtumasta!!

Lopuksi yhteenveto avoimissa kysymyksissä annetuista palautteista:

OSALLISTUJAPALKINNOT

”Lisäkiitokset vihreästä pussukasta jonka sai maalissa. Tämä on hyödyllinen ja iloa tuottava kisamuisto. Ei jää roskaksi eikä kaapin pohjalle! Ekologinenkin siis ?”

”Hintaan nähden tapahtumajärjestäjä voisi hankkia sponsoreita ja maaliintulossa voisi olla jaossa ”ruoka/tarvike” kassi osallistujille. Tämä on ollut muissa tapahtumissa kiva lisä. Toki tuo vesitiivis pussi tuli enemmän kuin tarpeeseen.”

”Mitalia jäin maalissa kaipaamaan tai esim. joku puinen pieni laatta.”

Mitaleita meiltä aina toivotaan ja myös kehutaan, että meillä ei ole mitaleita. Osallistujapalkinnoista olemme linjanneet, että se on käyttöön jäävä hyötytuote, joka on toki varustettu tapahtuman logolla. Viime vuonna se oli juoksuvyö ja tänä vuonna vedenpitävä Dry Bag -varustepussi.

AIKATAULU

”En muuttaisi mitään, paitsi Challenge ja Extremen lähtöaika saisi olla aikaisemmin. :)”

”Lounas alkamaan klo 11!”

”Ei ollut ruuhkaa ultramatkalla missään vaiheessa – ihan mahtavaa.”

”Ainoa asia mitä jäi mieleen minulle kehitettävänä oli 17 ja 26 sarjan lähettäminen eri aikaan liikkeelle. Esim jos 17k lähtisi 15min perän vähentäisi se jo aika paljon ohituksia 26k juoksijoille. Tai ainakin voisi harkita, jos 17k sarjalla olisi vain yksi kohta, josta on ns. oikopätkä.”

”Challenge matkan rauhallisempana juoksijana tunsi välillä olevansa nopeiden pitkänmatkan juoksijoiden tiellä. Polku on ajoittain aika kapea, voisiko lähtöjä sovittaa niin että kaikilla olisi tilaa juosta?”

Lähtöaikojen porrastus tulee ohjelmaan vuoden 2020 Himos Trail -tapahtumassa. Vaikka osa koki ohittelun myös positiivisena juttuna, niin se lisäsi myös riskiä harhautua risteyksessä väärälle reitille. Pohdintaan jää miten rakennamme aikataulun, jotta kaikki asiat ja myös tunnelma toimivat optimaalisesti. Tämä vaatii kilpailunjohdolta laskelmia.

SÄÄNNÖT  

Saimme erityisesti somessa palautetta tapahtumajärjestäjän päätöksistä reitiltä harhautuneiden juoksijoiden kohdalla. Palautekyselyssä ja suoraan meille tullut palaute oli aiheeseen liittyen vähäistä. Tulemme joka tapauksessa avaamaan ja tarkentamaan tapahtuman sääntöjä selkeiksi. Pohdinnassa on myös tuomarineuvoston perustaminen tapahtumaan, joka jatkossa käsittelisi kilpailun johdon päätöksistä tehdyt vastalauseet.

MUKSULA

”Lapsiparkki opasteita ei löytynyt mistään. Kysyttäessä asiasta kolmas vasta osasi neuvoa suunnan. Lapsiparkki oli työmaan ja ojien ympäröimä joten sinne oli vaikea päästä. Asiaa olisi helpottanut opasteet. Muutoin lapsiparkki oli kyllä tosi kiva :)”

”Iso plussa lasten huomioimisesta! Extreme-kisa ja muksula. Huippua. Kaikilla ei ole mahdollista saada lapsilleen hoitajaa.”

”Lastenhoitopaikalle olisi voinut olla myös opasteet. Oli kivaa että lapset pääsivät kannustamaan reitin varrelle mutta lapset kertoivat että lapsiparkissa oli ”vähän tylsää”. Olikohan alueella leikkipuistoa? Olisiko se parempi lapsiparkki?”

Lapsiparkki jäi tosiaan työmaa-alueen taakse ja oli kaukana tapahtumakeskuksesta. Paikkana se sinänsä on koettu mukavaksi, sillä lapset pääsevät kannustamaan ja juoksemaan maaliin tulevien vierellä ennen varsinaiselle maalialueelle tuloa. Alueella on myös leikkipuisto, josta tosin ei ole näkyvyyttä tapahtumakeskukseen eli on täysin ulkona tapahtuman vilinästä. Otamme muksulan siirtämisen leikkipuistoon harkintaan ja suoritamme tutuilta lapsilta + ohjaajilta aiheesta hieman gallupia.

PESEYTYMINEN

”Ulkoteltta peseytymistilojen luona toimi hyvin, ei pukuhuone ruuhkaa kuten 2017.”

”Saunan ulkopuolella oleviin telttakatoksiin sepelisoran päälle jonkinlaiset suojapeitteet parantaisivat vielä pesupaikan laatua. Sauna ja pesu Ok.”

”Sauna kruunasi jälkipelit.”

”Suihkujen pukeutumistilat hyvät ja tilavat, ulkona telttatyylinen pukeutumistila, toimii ja tilaa on!”

”Moni aamulla juossut tuntui kaipailevan saunaa, mitään muuta negatiivista ei kuulunut kenenkään suusta.”

”Sauna/vaatteidenvaihtoa ajatellen lisätila ei olisi pahitteeksi, vaikka tuplata nykyisestä.”

Valtaosa palautteesta totesi pukeutumistilojen olleen riittävät. Mikäli tapahtuma vielä entisestään kasvaa, niin valmistaudumme lisäsuihkujen ja saunojen rakentamiseen. Pahoittelemme sitä, että aamun lähdössä saunat olivat kylmät alkupään maaliintulijoiden osalta. Tämä johtui informaatiokatkoksesta järjestäjän ja hiihtokeskuksen välillä eli molemmat olettivat, että toinen hoitaa. Tämän osalta jatkossa paremmin.

PYSÄKÖINTI

”Jatkoa ajatellen osallistujamäärän vielä kasvaessa pysäköinnin ohjaukseen 1-2 henkilöä lisää. Kaiken kaikkiaan. Loistava tapahtuma!”

”Osallistuin ensimmäistä kertaa Himos Trailiin, enkä muutenkaan ollut käynyt Himoksella todella pitkään aikaan. Löysin perille hyvin kiitos hyvien opasteiden, ja vaikka tulin jo pari tuntia ennen starttia, parkkipaikkakin löytyi, vaikka parkkialue oli jo melko täynnä. Jos siis tapahtuma vielä laajenee, tuo parkkipaikka saattaa jäädä pieneksi. Ehkä siihen tosin saattoi vaikuttaa myös parhaillaan käynnissä ollut remontti.”

Parkkitilaa Himoksen alueella riittää. Nyt käytössä oli vain yksi parkkialue ja aivan vieressä sijaitsee toinen vielä hiukan isompi parkkialue. Tapahtumassa loppuu ensin tila poluilta ja vasta sitten parkkialueilta ?

LASTEN TAPAHTUMA

”Juontajat olivat huippuja ja lapsia kannustettiin monissa paikoissa tosi hyvin. Varmasti ikimuistoinen kokemus lapsille! Kiitos!”

”Lasten tapahtumassa oltiin toista kertaa ja tullaan varmasti uudestaankin, jos se vielä järjestetään. Kiva rata, hyvä tunnelma ja ison kisan fiilis. Erityiskiitos mahtavalle kisaselostajalle, joka teki ison osan tunnelmasta. Lapset olivat todella otettuja siitä, että heidät mainittiin kisaselostuksissa nimeltä :). Myös palkintopussukka oli tytöille mieleinen (ensin katsoin että voi ei, sehän on ihan sama pussukka joka on saatu (tyhjänä) jo monen monta kertaa Hippo-kisoista mutta onneksi ei ollutkaan, Himos Trailin logo ja pussin sisältö pelastivat :D).”

”Kiitos että lasten kisaan oli panostettu ihan yhtä lailla kuin aikuistenkin kisaan, ilta oli lapsille iso elämys, jota on muisteltu monta kertaa jälkikäteenkin :)”

”Himos Winter kids sarja – jonkunlainen tulostaulu kisakeskukseen meille, jotka halutaan seurata kaikkien sarjojen tilanteita.”

”Poikani juoksi himoskids tapahtumassa. Tunnelma oli huikea. Järjestelyt toimivat upeasti. Talkooporukka oli todella ystävällistä. Erityis kiitos juontajille. Te teitte tapahtumasta niin hauskan, viihtyisän ja liikuntaan kannustavan.”

”HimosKids ehdoton suosikki! Hienosti järjestetty, kiva reitti, fiksu palkintokassi sisältöineen (käyttötavaraa, ei turhaa krääsää), kuulutukset toimivat reitillä. Aivan huippu!!! Meidän poikiin iski vähän innostus, hra 7v oli kovin nyreissään, kun ei saanut juosta kahta kierrosta.”

Lasten tapahtuman aikataulusta on esitetty kysymyksiä, että eikö voisi olla päätapahtumapäivänä, jolloin lapset ehtisivät mukaan kauempaakin. Mikäli tapahtuma halutaan tehdä yhtä isosti lapsille ja lapset päätähtinä, niin tämä ei ole mahdollista. Sen sijaan lasten tapahtuman siirtäminen sunnuntaille voisi olla mahdollisuuksien rajoissa. Lasten tapahtuman tuloksista saimme jonkin verran kyselyitä. Vaikka tapahtumassa oli ison kisan tunnelma, niin siinä ei ollut ajanottoa. Siksi ei ole myöskään tuloksia. Kaikki lapset palkittiin heti maalissa. Lisäksi oli erikoispalkinnot voittajille ja runsaasti arvontapalkintoja.

ILTAOHJELMA

”Iltaohjelmasta tiesin, mutta mistään en löytänyt aikataulua tai hintatietoja, vasta seuraavana päivänä facebook tarjosi iltajuhlatapahtumaa.”

”Iltajuhlaan olen pettynyt. Ensinnäkin juhla alkoi ilmoitetusta vissii tunnin myöhässä ja oli vähä semmonen häslä.”

”Iltabileisiin voisi panostaa enemmän.”

”Jatkoilla stand up oli loistava. Mutta musiikkia voisi iltaohjelmaan lisätä ns loppu verraksi! Myydä viikonloppuna ehkä enemmän tapahtumaa.”

”Iltaohjelmasta myös kiitokset. Ihan mahtavat pirskeet? Niin hauska stand up show ja paras disco pitkään aikaan ?Toivon, että kiitokset tavoittavat myös huipun dj:n??Viime viikonlopun fiiliksillä jaksaa pitkään?”

Iltaohjelmamme on kehittynyt vuosi vuodelta, mutta edelleen siinä on kehittämisen varaa, jotta oma hyvä tapahtuman näköinen sapluuna löytyy. Myös iltaohjelman osallistujamäärä on noussut vuosi vuodelta ja meillä lienee mahdollisuus tehdä siihen tulevaisuudessa isompia investointeja.   

ARVONNAT

”Kuka voitti arvonnoissa?”

Arvontavoittajat julkaistiin kilpailuohjeiden mukaan kisatoimiston vieressä olleella ilmoitustaululla heti kyseisen sarjan lähdön tapahduttua. Palkinto oli noudettavissa heti maaliin saapumisen jälkeen. Olimme myös ilmoittaneet, että arvontapalkintoja ei toimiteta jälkikäteen. Tapahtumassa arvottiin yli 70 arvontapalkintoa ja niiden lahjoittajina toimivat SWIX, Garmin, CamelBak, BUFF, Petzl, Bridgedale, VJ Sarva, HimosLomat, Himos, Elonen, Sportia Jämsä ja Himos Trail. Kiitos hyvästä yhteistyöstä näille ja muillekin kumppaneillemme!    

Himos Trail kiittää kauniisti palautteenantoon osallistuneita! Teidän avullanne vuoden 2020 Himos Trail -tapahtumasta tulee jälleen entistä parempi! Nähdään Himoksella 2020!