Himos Trail Somepersoonaksi valitun UltraTimon blogi nautittavissa! - Himos Trail -polkujuoksutapahtuma

Himos Trail Somepersoonaksi valitun UltraTimon blogi nautittavissa!

UltraTimo2020: Himos Trail 2019 -kisaraportti matkalta Extreme 26km, la 24.8.2019.

Olin jo aikoja sitten päättänyt, että yksi vuoden päätavoitteistani on juosta taas Himoksella. Himoksen poluista ja pitkistä ylämäistä on tullut jo hiljalleen tasomittarini ja lenkkeilyyn pakottava voima. Tänä vuonna sain lisäksi kunnian mökkeillä erinomaisessa polkujuoksijaseurassa ja valmistauduimme uusien hyvien ystävieni Pasin (@paspar_2) ja Teemun (@teemulammi) kanssa heittämällä herjaa ja kikkailemalla oikein huolella ennen hoohetkeä. Tällaista yhteisöllisyyttä toivon lisää ja paljon.

Valmistautuminen meni tänä vuonna edellistä vuotta paremmin, eli reilusti lisää kilsoja, paaaaaljon lisää somettelua ja paremman polkujuoksutaidon hiomista. Hiljalleen poluilla juoksu ei tunnu enää vaikeammalta kuin maantie, mutta edelleen rankemmalta.

Saavuin Himokselle varhain aamulla. Ihastelin mökkiläisteni täydellistä hermohallintaa ja ammattitaitoista valmistautumista 52km koitokseen. Noin kello kymmenen saattelin matkaan lyhyempien ja extrapitkän matkojen lähdöt, hengailin lähtöalueella ja moikkailin tuttuja ja varmaan tuntemattomiakin.

Lähes 1200 osallistujan läsnäolon näki kaikessa, tapahtuma on kasvanut vuodessa todella paljon. Silti ainakin omalta osaltani valmistautumiset ja vessajonotukset jäivät lyhyiksi ja homma toimi hyvin. Itselleni tärkein, eli polkujuoksulippis ständikin oli paikalla ja kotiutin parit lippikset. Tuubihuivin olisin ostanut kisan jälkeen, mutta sellainen osui arvonnassa kohdalle.

Varusteisiin olen panostanut paljon ja hionut ne sopimaan jänteiseen vartalooni lähes täydellisesti. Tänä vuonna edes paita ei ollut hidaste, vaan polkujuoksuun vartavastisuunniteltu seura-asu. Lippa trendikkäästi ylhäällä, tuhannen mailin herraintukisukissa, erinomaisissa VJ Sarvan polkujuoksukengissä ja parivuotta sitten trendiväreissä olleissa shortseissani. Ja mikä tärkeintä ylähuulilla on jo selkeästi polkujuoksuviiksiä muistuttavaa haiventa. Alan päästä jyvälle mistä tässä on kyse. Pukeutumisesta.

Kuva: Antti Saarimaa

Itse kisaan olin päättänyt samantyylisen taktiikan, kuin edellisenäkin vuonna. Toki hieman nopeammin. Aikatavoite oli tapani mukaan yltiöoptimistinen 3h-3h15min. Eli vähintään noin 7min edellistä vuotta nopeammin. Ajattelin toteuttaa tavoitteen kävelemällä nopeasti kaikki vähääkään jyrkemmät ylämäet, mutta lisäten vauhtia tasaisella ja varsinkin alamäessä. Tätä olin ihan harjoitellut, joista varsinkin alamäkijuoksuni taso on kehittynyt.

Aiempien vuosien jännityksen takia siirsin juoksun focuksen taka-alalle ja keskitin mieleni alusta asti maalissa siintävään mansikkamehuun ja iltabileisiin, joihin tiesin jääväni. Ylämäkien kesto yllättää kuitenkin aina. Marssin minkä jaloistani pääsin, silti mäkeä vain riitti. Lupasin itselleni, että en katsoisi matkalla liikaa kelloa. Silti silmät eksyivät vanhasta tottumuksesta kelloon ja syke ilmoitti huitelevan väärällä sektorilla. Olo oli kuitenkin hyvä ja tuttu juoksija kertoi sykkeensä olleen suunnilleen samoilla tasoilla, päätin yrittää pysyä hänen perässään. Arviolta 17km kuljimmekin yhtä matkaa ja sain peesata äärimmäisen tasaisen vauhdin omaavaa polkutaituria.

Jänikseni valitteli matkalla huonoa valmistautumistaan ja ylämäkien raakuutta juuri tänä lauantaina. Tämä näkyikin vauhdin kyykkäämisenä maalialueelta uudelleen Himoksen päälle noustessa ja lisäsin omaa vauhtiani. Toivottavasti kiitin jo silloin, myöhemmin tottakai ja vielä tässä. Kiitos.

Oma jolkotteluni sujui leppoisasti pari kilometriä ja löysin uuden selän joka kulki tasaista hyvää vauhtia. Keskustelimme kisoista ja kokemuksista, mutta harmikseni sain huomata selän hyppäävän sivuun ja kertovan että voisin hetken jatkaa vetoapuna. Jalka oli kuitenkin lennokas juuri tässä vaiheessa ja taisin lisätä vauhtia liikaa. Kellon mukaan kolmen tunnin alitus oli vielä mahdollinen ja n.6km oli enää maaliin.

Näistä kuudesta kilometristä vain ensimmäinen sujui odotetusti ja sitten iski väsymys. Aloin katsella kelloa liikaa ja juoksu muuttui tarpomiseksi. Sain kulutettua reilusti yli kahdeksan minuuttia kilometreihin ja aikatavoite karkaili kauemmas. Kahden kilometrin kyltin kohdalla 3h ylittyi ja päätin mennä sen mitä pääsisin. Maalialueen herkullinen mansikkamehu mielessä juoksin minkä pääsin. Ehdin jopa kaatua multaan. Onneksi ilman haavereita ja matka jatkui. Maaliviivan ylitin ajassa 3h12min26s ja paransin edellisen vuoden aikaani 10min. Aikaparannus on käsittääkseni ihan hyvä, joskin harmittamaan jäi epätasainen loppuosa.

Maalissa olo oli nopeasti melko hyvä ja jalat eivät kramppailleet pahasti. Pienet krampit lähti metsässä heilutellen ja terävämpiä juoksuaskelia ottamalla. Tämä on opittu kantapään kautta. Suolan lisääminen juomapulloon toimii hyvin. Myös järjestäjän urheilujuoma maistui ja toimi koko matkan.

Oman reissun jälkeen jäi aikaa syödä, fiilistellä ja suunnitella tulevaa. Odotettiin Teemun kanssa Pasia ja Jenniä saapuviksi 52km rakkaudenultralta. Väliaikatietojen avulla olimme kameroidemme kanssa valmiina ja saimme ikuistettua Jennin ensimmäisen ultran loppuhetket, joissa pari saapui käsikädessä maaliin. Tästä siinä kaikessa on kyse, Jenni oli onnellinen, Pasi oli onnellinen, minä taisin itkeä. Kaikki läsnäolijat taputtivat ja hurrasivat. 52km suorittajat saivat kaulaansa puiset mitalit ja finisher tuotepussukat. Wau.

Kuva: Nico Peltola

Iltani jatkui tuttujen kanssa jutustellen ja iltabileisiin valmistautuen. Paikalle hyvissä ajoin ja Mikko Vaismaan stand-up keikkaa odotellen. Tässä vaiheessa olisi pitänyt tosin tajuta syödä. Energiavaje oli kova. Onneksi sitä paikkasi polkujuoksuyhteisö ja erinomainen seura. Täydellisenä yllätyksenä ja suoraan puun takaa HimosTrail 2019 somepersoona palkinto napsahti kohdalleni ja pääsin vielä jutustelemaan mikrofoniin. Samalla taisin lipsauttaa salaisuuksia ja kertoa, että nimimerkkini tulee saamaan huipentumansa ensi vuoden Himoksella 52km ultramatkalla, aikatavoitteella 7h20min.

Tämän lisäksi aion pitää kynsin ja hampain kiinni nyt voitetusta tittelistäni myös ensi vuonna. Seuraavaksi minut voi haastaa NuuksioClassicin maratonilla. Vakaa aikomus on hioa talvijuoksua ja vetää tuplapäivä Himoksella joskus tammi-helmikuussa ja loput vuoden 2020 kisoista suunnitellaan kysynnän ja tarjonnan lakien perusteella, eli kunhan nyt jotain. Läheltä ja kaukaa, kunhan ollaan poluilla ja juosten.

UltraTimo kiittää taas kerran mahtavasta tapahtumasta, erinomaisesta talkooväestä ja leppoisasta tunnelmasta. Kiitos kaikille jotka kuljitte matkaa kanssani, oli parhautta!