Kisaraportti Marko Sykkö: Ei koskaan enää ja taas uudestaan – Himos Trail -polkujuoksutapahtuma

Kisaraportti Marko Sykkö: Ei koskaan enää ja taas uudestaan

Kuva: Antti Saarimaa

Ei prkl koskaan enää, lupasin itselleni kun tossu upposi viidennen kerran suomutaan Himos ”winter” traililla 25 kilometrin taipaleella. Se oli se lämmin talvi. Jalat muusina, motivaatio vähissä. Meni hyvä tovi, kun tuli tieto, että eniten osallistujakilometrejä kerännyt seuramme Tampere Trail Running saisi osallistumismaksut hyvällä alennuksella elokuun 2021 Himos Trailille. Eikun ilmoittautuminen sisään.

Kisaa edeltävänä iltana vaimo kyseli fiiliksiä. – Tosi hyvä, olen innoissani, kunto on kohdillaan ja hauska nähdä tuttuja kisassa, vastasin. Aamulla lähtö ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Laskin lähtiessä kännykän auton katolle, ihan vaan hetkeksi. Seuraavassa hetkessä havahduin outoon kolinaan autossa kiihdyttäessäni Jyväskylän tielle. Siellähän se kännykkä kolisi iloisesti valtatielle. Pari etsintäkierrosta lähilittymästä, hätävilkut ja punainen juoksuliivi päällä maastoa haravoiden. Tuloksia syntyi vasta kun keksin käydä kotona kurkkaamassa etsi puhelimeni -toiminnolla luuria maastosta. Siellähän se köllötteli kiihdytyskaitan viivojen päällä kolmena kappaleena. Ensimmäiset 3 kilometriä söivät sitten puoli tuntia matka-ajastani ja suunnittelemani lounaan puolestani.

Kuva: Susanna Ruusu

Himokselle päästyäni tohinat olivat jo täydessä vauhdissa ja kisatunnelma korkealla, olimmehan me ”haastajat” 18 kilometrille päivän viimeinen lähtö. Kauhistelin kisakeskuksessa laskettelurinteillä juoksentelevaa väkeä ja mietin että ei kai me sentään tuonne… ruudukossa maski naamalla Final Countdownia kuunnellessa hymy kohosi kasvosuojan takana ja vihdoin päästiin matkaan.

Olin juuri kuluneen kesän aikana aivopessyt itselleni rauhallisen alun merkityksen, onnistuinhan kesän Kangasala triathlonissa mainiosti reverse split -taktiikalla, eli aloittamalla rauhallisesti ja ottamalla sitten selkiä. Ei sillä että olisin kilpailuhenkinen… ihan vaan kuntourheilemassahan täällä ollaan. Lappu rinnassa tyhmäytti kuitenkin siinä määrin että ekoihin nousuihin tuli pidettyä askel aivan turhan ripeänä. Ja se eka nousuhan jatkui…ja jatkui..

Kuva: Antti Saarimaa

Normaali ihminen antaa huipulle päästyään hengityksen tasaantua ja jää ihailemaan maisemia, mutta polkujuoksija pistää juoksuksi. Himoksen upeat maisemat tuli kyllä ihailtua siinä ekassa nousussa, mutta sitten ruvettiin töihin. Kun oli sinne alkupuolelle porukkaa itsensä hilannut, olisi ollut noloa päästää heti jengiä takaa ohi. Reitit oli jälleen himosmaiseen tapaan erinomaisesti merkittyjä, eväspisteitä matkalla riittävästi ja viihdettäkin piisasi. Hauskimmin tsemppasi alkunousun hiekalla hiihtäjä. Kivasti panostettu ja hyvin kannustettu, kiitokset järjestävälle taholle.

Eka kymppi vilahti vikkelästi, vaikka tekninen maasto jalkoja haastoikin ja myös nousumetrejä kertyi. Vaikka meillä Kangasalla harjua piisaakin, tulee niitä enemmän juostua pituus- kuin poikittaissuunnassa. Kannattaisi tehdä mäkireeniä muutoinkin kuin seuran pikkujouluissa. Keljuna oivalluksena juoksussani olikin, että lajinomaista harjoittelua oli alla aivan liian vähän. Ei paljoa auta se, että uinti lähti kesällä sujumaan kun ymmärsin ottaa rauhallisesti. Eikä pidentyneet pyörälenkit. Jalka tottuu polkuun vain maastossa.

Kympin jälkeen alkoi sitten loppumatkan vahtaaminen kellosta ja kilometrien taittuessa tuli jälleen vahvasti mieleen että mitä hittoa mä täällä teen. Kalliota, suopohjaa, nousua, kivikkoa, juurakkoa…mielessä Sami Hedbergin jaksaa jaksaa, tule tule…ja oma vastine, no ei per…jaksa! Mutta pirut karisteltiin olkapäiltä loppumatkasta laskemalla vauhtia enemmän omalle tasolle ja lopulta maali tulikin vastaan yllättävän äkkiä. Voimia löytyi vielä sinänsä turhaan loppukiriin. Varpaankynnet muistan leikata sitten ensi kerralla ennen juoksua.

Hieno puinen mitalikoru kaulassa kelpasi pistellä kisan päälle maukasta lihakeittoa ja luurata tuloksiaan. Ihan tyytyväinen sai kokonaisuuteen olla, vaikken supliikkijuontajan haastateltavaksi päässytkään, niinkuin ekalla kerralla. Tätä kirjoittaessa aletaan olla taas siinä pisteessä, ettei enää muista sitä 16 kilometrin kohtaa miten pahalta tuntui. Eiköhän me nähdä taas, Himos. 🙂

Marko Sykkö #546
Challenge 18 km ajassa 2:14 h