Lapset kirmaisivat Himos Trailin alkamisen merkiksi perjantai-iltana – Himos Trail -polkujuoksutapahtuma

Lapset kirmaisivat Himos Trailin alkamisen merkiksi perjantai-iltana

Lasten extreme -painotteinen juoksu perjantai-iltana Jämsän Himoksella oli upea startti kahdeksanteen Himos Trail -tapahtumaan, sillä 6-14 -vuotiaat tulevaisuuden polkujuoksijat näyttivät nauttivan juoksemisen riemusta ja maskottina olleen ”lehmän” seurasta.

Himoksen hiihtokeskuksen ala-asemalla kiemurrellut rata oli yhtä vaihteleva kuin aina ennenkin, vaikka perinteinen rata oli antanut tilaa tuolihissille.

Himosvuorelta laskeutumisen käsittävä rata oli elämys niin ensikertalaisille kuin useammankin kerran mukana olleille, joille kaikille riitti kannustusta hyvin mukana eläneen yleisön joukossa.

-En halua jättää tätä erilaista ja kiehtovaa tapahtumaa väliin, vakuutti 13-vuotias Hilla Ruokostenpohja.

Lähtöjensä nopeimmat ratkaisivat juoksun yleensä hyvissä ajoin ennen maalia, mutta 8-vuotiaiden tyttöjen sarjassa kamppailtiin ykkössijasta lähdöstä maaliin saakka.

Kuudennen voittonsa ottaneen Hilla Ruokostenpohjan lisäksi useamman kuin yhden kerran voittaneita olivat vain Martta Joutsen ja Akseli Heinonen, jotka ottivat viidennen ja neljännen voittonsa.

Jokainen lapsi sai välittömästi maaliin saavuttuaan palkintonsa sekä tuoreen munkin maankuulun mansikkamehun kera.

Kutsu Himos Kidsiin oli kaikunut Keski-Suomen lisäksi kauemmaksikin ja myös ulkomaalaisten lapsia oli mukana viimevuotiseen tapaan.

Tytöt 6 v Alisa Manier

Pojat 6 v Heikki Sirkiä

Tytöt 8 v Hertta Joutsen

Pojat 8 v Atte Rautakorpi

Tytöt 10 v Martta Joutsen

Pojat 10 v Johannes Huttunen

Tytöt 12 v Aada Suutari

Pojat 12 v Akseli Heinonen

Tytöt 14 v Hilla Ruokostenpohja

Pojat 14 v Eino Mäkinen

Hyvien yhteistyökumppaniensa myötävaikutuksella Himos Trail toteutti tuleville polkujuoksijoille jälleen elämyksiä ja kokemuksia tarjonneen iloisen liikuntatapahtuman.