Perinteeksi muodostunut reissu Himos Trailille tapahtui viikonloppuna. Olen viime vuodet saapunut paikalle jo perjantaina, mutta tällä kertaa Himokselle lähtö siirtyi lauantai aamuun.
Tämä oli kolmas 52km reissu ja pohjilla on myös yksi 26km reissu vuodelta 2019. Reitti on pysynyt pääosin samana pienin muutoksin ja mielestäni aiempien vuosien ajat on hyvinkin vertailukelpoisia.
Lähtökohdat reissuun oli kaksijakoiset. Toisaalta kokemusta pidemmistä reissuista ja Himoksen erikoisuuksista on reilusti, toisaalta pohjalla oli yllättävän paljon kysymysmerkkejä. Niistä suurimmat olivat:
1.Juoksin heinäkuun NBUlla 120km ja en tiedä miten kauan palautuminen kestää. Mielestäni tämä ei voinut kuitenkaan näkyä enää Himoksella.
2.Viikko NBUn koitoksesta sain positiivisen koronatuloksen, jonka palautteluun meni 10+ päivää. Olen pystynyt juoksemaan kovempiakin lenkkejä alle. Joten ehkä tämäkin on vain tekosyy.
3.Kävin etelänleirillä, jossa urheilun sijaan nautin keleistä ja eteläsaksalaisen keittiön herkkuja. Ehkä kohtuuttomankin paljon.
4.Sain tuliaisiksi punkinpureman, joka tulehtui ja borrelioosiepäily. Ja tietysti vielä juoksun aikana vahvahko antibioottikuuri lääkkeeksi. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut onneksi vatsaan, eikä jalassakaan ollut erityisiä tuntemuksia. Myös lääkäriltä oli lupa juoksuun, jos joku pohtii asia järkevyyttä.
Yö ennen 8.30 lähtöä oli huono ja nukuin verrattain vähän. Olin kuitenkin pakannut kaiken ja hiljalleen juoksukamat on iskussa eikä niistäkään löydy heikkoja kohtia.
Lähdinkin luottavaisin mielin hakemaan 7h alitusta, ihan vaan vanhasta tottomuksesta. Olin päättänyt kävellä ylämäet, juoda litran tuntiin ja juosta kun juoksuttaa. Huolloissa oli tänä vuonna @eatnosht sitruunaa, joka sopii vatsalleni joten sitä sai matkalta eikä tarvinnut säätää jauhojuttuja pulloon. Race pläänistä ei löydy jälkeenpäinkään heikkouksia.
Paikanpäälle sain kyydin VJ Sportin porukassa. Hauska jutella ja vaihtaa kuulumisia, sekä vähän spekuloida mitä luvassa. Ja toki VJ Ultralla heitin tämänkin pidemmän lenkin.
Itse 52km kisa starttasi 8.30. Menin yhtä matkaa ekan pitkän rinteen @oolaw ja Jussin kanssa, kunnes toisen huollon kohdalla oma tossu irtosi hieman kaveruksia nopeammin. Saavutin kolmannella huoltopisteellä kolmen juoksijan letkan jolla taitoimme suurimman osan ns eteläistä lenkkiä. Mukaan paukahti vielä lopulta naisten sarjan viides. Hän tosin jätätti minut toisen kierroksen alussa ja oma tossuni kulki hieman aiempaa letkaa nopeammin. Käytännössä koko toisen kierroksen meninkin yksin miettien onko millään enää mitään väliä.
Pääosin mieleen jäi snadi nestehukka ja orastavat krampit oikeastaan 14km kohdalta eteenpäin. Sain onneksi pahimmat siirrettyä lähes kokonaan pois ja kramppien syyksi en matkavauhtia voi laittaa. Sain perheen watsapp ryhmästä tiedon, että moni oli edeltäni keskeyttänyt ja olin sijalla 9. Lähtiessäni toiselle kierrokselle laitoin tämän tähtäimeksi.
Matka oli uuvuttavan pitkä ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta oikeastaan koko päivän. Vaikka join kuinka. Oli käytännössä koko ajan jano. Noin litran sain alas tuntiin. Mukaani ottamat noshtin vautimarmelaatit upposi todella kiitettävästi. Silti suolaista evästä olisi pitänyt nauttia enemmän. Lopun 2h vatsa oli todella kipeä ja alkoi turvota. Yritin madaltaa juoksuvyötä ja tiputtaa shortsin (kisakireät samanlaiset kuin hiihtäjä Iivolla) vyötärönauhaa alemmas. Ilman suurempia helpotuksia. Käytännössä juokseminen oli onnetonta räpiköintiä ja suurimmaksi osaksi jouduin kävelemään. Toisaalta mitään hyvää syytä keskeyttää en keksinyt. Motivaatiopuute johtuu itselläni mielenheikkoudesta, joten sysäsin kaikki sellaiset ajatukset syrjään vaikka useamman kerran pohdinkin, että 26km on ihan pitkä matka sekin. Pitääkö aina valita se pidempi?
Himoksen rinteiden tahkoamiseen meni vuonna 2022 52km matkalla 7h 23min 42s. Jäin voittajalle hieman reilut 3h. Tuon kurominen tuntuu lähtökohtaisesti hankalalta, mutta vielähän tässä ollaan nuoria. Lauantain sijoitukseni oli kuitenkin huikea 9. omassa sarjassani.
Todella kova kuumuus ja lämpö vaikeutti varmasti urakan vaativuutta. Jostain syystä tunnun kuitenkin selviäväni kuumuuden kanssa monia paremmin. 52km matkalla keskeyttäneitä oli tänä vuonna aiempaa enemmän. Omasta sarjastani 8 jätti leikin kesken. Samalla oma sijoitukseni harmittavasti parani.
Moni kärsi reitillä todella pahasta nestehukasta ja varsinkin krampeista. Itselläni oli molempien ensioireita, mutta vain kerran luulin tulleeni rinteen kahdesti ylös samalla kertaa ja olin mielestäni käynyt jo ylhäällä ja mietin voinko jostain oikaista takaisin Himoksen huipulle. Ajatus oli kuitenkin jopa itselleni erikoinen, joten totesin sen johtuvan jostain muusta.
Kaaduin reitillä kerran ja väsymyksestä kompastelin hetken melkein jokaiseen juureen ja kiveen. Otin nestettä ja marmelaatia ja tossu nousi loppuun paremmin. Yksin helteessä kiertäminen oli yllättävän ok ja huoltopisteillä vietin aiempia vuosia pidemmän hetken. Pullot ja eväät kelpasi ja tsemppaus huoltopisteillä oli huikeaa! Enkä muista syöneeni yhtä paljon suolakurkkuja koskaan.
Reittiohjeistus ja reititys toimi itselleni erinomaisesti. Toisaalta tunnen reitin jo hyvin ja alan muistaa jopa kohtia ennen kuin niihin saavutaan. Tämä helpottaa samalla juoksun rytmitystä. Ensimmäinen kierros oli kuitenkin suunniteltua hitaampi ja silti ehkä liian nopea. Ja toisesta kierroksesta tuli enemmän tai vähemmän kävely-hölkän yhdistelmää. Mitään hääppöistä vauhtia en päässyt.
Loppuillan kruunasi vielä Kylähullujen villasukkajuoksijoiden @kylahullutvillasukkajuoksijat somepersoona-voitto ja itselleni oli räätälöity ”elämäntyöpalkinto”. Nämä tuo itselleni virtaa ja toivottavasti muille hauskoja hetkiä. Jos ei ihan vielä, niin kohta alkaa taas #himostaa
