Sain helmikuussa 40-vuotislahjaksi osallistumisoikeuden lokakuun Vaarojen maratonille(42km). Hiukan hämmästelin tätä, koska maratonilla kilometrejä kertyy 42 ja minulla niitä on mittarissa vasta 40. En siis ollut valmis koitokseen, mutta päätin kuitenkin yrittää aikaistaa luonnon kiertokulkua satsaamalla harjoitteluun.
Olin helmikuussa varsin hyvässä nousukunnossa, sillä Himos Winter Trail -tapahtuman tiimoilta tulin vetäneeksi lumiauraa poluilla kymmenisen tuntia viikossa muutaman viikon ajan. Tuon päälle vielä normaalit lenkit lumipolkujen vahvistamiseksi, niin vuodenvaihteen pitkän Floridan lomamatkan viimeistelemä rapakunto oli muisto vain.
Asetin tavoitteeksi toteuttaa heinä-syyskuun aikana vähintään neljä 60km juoksuviikkoa, jotta Vaaroille olisi mielekästä lähteä ja voisi jopa yrittää pitää itseään tiukoilla. Työmatkat kuitenkin vesittivät haaveet varsin nopeasti.
Helmikuu lopun työmatkalla(valmennus) Espanjassa laitoin kroppaa likoon alkuleiristä, sillä rasteja oli saatava maastoon ja olin jonkun päivän käynnistämässä leiriä yksinäni ilman apujoukkoja. Suunnistin kahdessa päivässä 50km hiekkapohjaisessa maastossa. Peli oli selvä. Akillekset kipeytyivät rajusti. Ne olivatkin olleet jo muutaman viikon kivuttomat.
Maaliskuun työmatkalla Ruotsissa erehdyin osallistumaan suunnistuskilpailuun raskaassa maastossa. Aikaa meni 1,5h ja tuntemus oli hyvä. Mitä nyt akilles oireili normaalisti, vahvasti. Seuraavana aamuna polvitaive oli kipeytynyt ontumiskuntoon. Kipu siirtyi viikkojen kuluessa alemmas pohkeen yläsosan kautta alapohkeeseen.
Juoksu oli ongelmien takia pannassa aina heinäkuulle saakka. Toki työn puolesta liikuin maastossa runsaasti kävellen. Välillä oli myös kiireen vuoksi juostava, joka sattui paljon ja aiheutti toipumiselle takapakkia.
Heinäkuussa jalat olivat hiukan paremmat ja koitti veteraanien MM-suunnistukset Latviassa, jonne olin saanut osallistumisoikeuden joululahjaksi. Tiedossa olivat hyväpohjaiset vauhdikkaat maastot ja nautinnollista suppasuunnistusta. En olettanut pystyväni juoksemaan koko viikkoa jalkaongelmien vuoksi, mutta ajattelin sinnitellä minkä pystyn.
Ensimmäisenä kisailtiin sprinttimatkoilla Riikan keskustassa – asvaltilla. Tämä oli huono ratkaisu jaloille ja ne kipeytyivät sekä polvitaipeesta että akillesjänteestä. Maastokisat alkoivat sprintin jälkeen ja olin hämmästynyt pystyessäni juoksemaan 9km reitin ilman isompia ongelmia. Polvitaipeen kipu oli jopa pienempi seuraavana päivänä.
Läpäisin kaikki Latvian viisi kilpailustarttia. Rekyyli kotona oli tietenkin massiivinen. Edessä oli jälleen huilia ja matalatehoista maastoliikuntaa työn eli suunnistusvalmennuksen merkeissä.
Nyt jalat ovat rauhoittuneet ja oikein hyvässä kunnossa eli viikko ennen Vaarojen maratonia tilanne vaikuttaa positiiviselta. Pientä tunnetta on akillesjänteessä, mutta kipua siinä ei ole ollut yli kuukauteen. Polvitaipeen/pohkeen tilanne on samankaltainen – ällöpositiivinen.
Pari viikkoa sitten tein yhden valmistavan lenkin Vaaroille juoksemalla Himos Challenge -reitin(17km/630m) kokonaisuutena läpi. Aikaa kului 2h30min ja etenin kohtuullisen rauhallisesti loppuosaa lukuun ottamatta, koska halusin ehtiä alle 2h30min. Jalat kestivät tämän hyvin. Ei oireita, ei rekyyliä.
Valmistautumiseni Vaarojen maratonille kiteytyy tuohon yhteen pitkään lenkkiin. Siinä kaikki. Se on vaarallinen valmistautuminen Vaaroille. Tavoitteenani olleista neljästä 60km viikosta ei toteutunut yhtään. En myöskään juossut yhtään yli 20km lenkkiä. Enkä tehnyt kuin yhden pitkän lenkin, yli 2h.
Liikkunut olen lähinnä työn vuoksi 3-4 kertaa viikossa noin 45min-1h30min kerrallaan. Joillakin leireillä joskus jopa kahdesti päivässä. Kuitenkaan en koskaan yli kuutta tuntia viikossa. Jalkaongelmat osoittivat, että en ole vielä valmis Vaarojen maratonille. Senhän toki totesinkin jo tarinani alussa – olenhan vasta 40-vuotias, vaikka toisinaan aamuisin näytänkin jo 42-vuotiaalta.
Lähden kuitenkin matkaan. Vaikka olin jo unohtanut koko Vaarojen maratonin. Olin nimittäin buukannut työmatkan Turkuun Vaarojen kanssa päällekkäin eli ke-su juuri kilpailutapahtuman ympärille. Asiat ovat kuitenkin järjestyneet ja lähden perjantaina noin klo 14 ajelemaan Turusta kohti Kolia. Ei mikään nappivalmistautuminen sekään, mutta näyttäytyy pienenä rikkana rokassa tässä konkurssissa.
Olen tässä myös miettinyt tämän ”kavereideni” synttärilahjan taloudellisia rasitteita itselleni. Koska aiemmin olin juossut vain 3kpl 21-23km polkujuoksukilpailuja, niin en ole tullut hankkineeksi mitään pitkille polkujuoksuille tarpeellisia varusteita, vaan olin sinnitellyt ne läpi sotien aikaisella panosvyö -tyyppisellä vanhalla juomavyöllä ilman lisäenergioita. Kenkävalintakaan ei ollut mietityttänyt vaan olin kierrellyt reissuja vanhoilla suunnistusnappuloilla.
Selvitäkseni Vaarojen maratonista päädyin kuitenkin siihen, että on tehtävä runsaasti investointeja. Niitä kertyikin aikamoinen läjä, joiden rinnalla itse tapahtuman osallistumismaksu vaikuttaa naurettavan pieneltä tipiltä itse pääaterian kuorrutteeksi. Pihinä miehenä investoinnit takaavat varmasti sen, että varusteille on etsittävä käyttöä tulevinakin vuosina. Sitä ne varmasti kaverinrutjakkeet suunnittelivatkin tämmöisen ”lahjan” antaessaan.
Jalkojen kestäminen erityisesti hiertymien ja rakkojen osalta arveluttaa maaliin pääsyn näkökulmasta eniten. Kun jalkojen kulutuskestävyyttä ei ole harjoiteltu, niin herkät jalkani tulevat olemaan kovilla. Tulen lähtemään viime kesänä markkinoille tulleella uutuustuotteella eli Bridgedalen nilkkapituisella superohuella vedenpitävällä lämpösukalla. Syitä sukkavalintaan on kaksi: 1) haluan pitää jalkani kuivana ja lämpöisenä kelistä riippumatta 2) Sukan kaksikerroksisuus estää hiertymiltä, sillä alakerroksen merinovilla ja yläkerroksen nylon hankaavat toisiaan. Tätä vielä tehostaa ohuen alussukan käyttö. Testasin sukkakombinaatiota pisimmällä lenkilläni ja hämmästyin, ettei edes hiertymän alkua esiintynyt.
Jalkinevalinta löytyy VJ Sarvan polkukengistä, joiden markkinoiden paras pito on täysin selvä valinta Vaarojen juurakkoisille ja kivikkoisille poluille. Ostin sekä alekorista löytämäni suosikkikenkäni Irock 2:n että ultramalliuutuuden VJ MAXx:n. Testijuoksujen perusteella päädyn lähtemään Vaaroille MAXx:lla. Kenkä on jalkaani hieman väljempi, jolloin lämpösukka sopii sinne paremmin ja lisäksi kengän kärjessä on hyvin tilaa, sillä matkan edetessä on odotettavissa pientä turvotussa jalkaterässä.
Juomien kuljettamiseen olen valinnut CamelBakin Ultra Pro Vestin. Se on riittävän kevyt tälle matkalle, jolla omia kantamuksia ei tarvitse olla aivan mahdottomasti mukana, mutta sisältää kuitenkin riittävän määrän tilaa pienien taskujen myötä energialle, varavarusteille sekä tietysti tissipulloille. Tarkoitus on nauttia juomaa 15min välein läpi reissun. Rytmitän niin, että juoma loppuu aina hieman ennen huoltopistettä, jolloin saan optimoitua nesteen kantamisen matkan aikana.
Tätä juomien kanssa kikkailua on tietysti mahdoton toteuttaa ilman millintarkkaa tietoa edetyistä kilometreistä. Siksi ranteestani löytyy Garmin Forerunner 645 Music, josta löytyy kaikki ne ominaisuudet mitä harjoittelussa ja polkumatkoilla voin kuvitella tarvitsevani. Tällä hetkellä toki sydämeni itkee verta, sillä uudessa Forerunner 945 -mallissa on myös värilliset maastokartat ranteessa. Se on mielestäni täysin käsittämätöntä ja on pomminvarmasti seuraava hankintani.
Garmin -mittarissani on lisäksi toiminto, johon olen hurahtanut aivan täysin. Garmin nimittäin toteuttaa Firstbeat Hyvinvointianalyysin pienoiskoossa JOKA PÄIVÄ ja saan tästä heti herättyäni raportin puhelimeeni. Olen käyttänyt Garmin -laitteeni Firstbeat -analytiikkaa parantamaan unenlaatuani. On helppo kokeilla erilaisia tapoja tehostaa unta, kun saat siitä päivittäin välittömän palautteen. Olen havainnut parantuneen unen laadun nostaneen työtehoa ja sitä kautta myös lisänneen vapa-aikaa. Tehdessäni työt tehokkaammin ja pirteämpänä jää vapaa-aikaakin enemmän ja positiivinen sykli on valmis.
Toiseen tissipulloon sekoitan Aarja Health -urheilujuomaa, jonka testasin toimivaksi pitkällä lenkilläni. Toisessa pullossa on vettä. Aarja Healthin tuotteet ja tarina kiehtovat. Suomessa omalla tehtaalla valmistettavat tuotteet sekä Pohjois-Suomen luonnon kovista olosuhteita haetut raaka-aineet antavat lupauksen energiajuoman tehosta, puhtaudesta ja turvallisuudesta. Vielä on pohdinnassa, että mitä energiageelejä tai patukoita nappaan matkaan mukaan. Onko sinulla suosituksia vai onko jokin luonnollinen energia toimivampi? Enää en ehdi mitään testaamaan, joten riskillä mennään tai varmana pidettyyn luottaen ?
Koska olen enemmän valmennustehtävissä vaikuttava henkilömies, niin en omistanut myöskään rajumpaan kuntoiluun soveltuvaa sadetakkia. Päädyin hankkimaan tuleviakin ulkoiluja ajatellen vesipilariarvoltaan 10000mm kuoritakin. Tämän SWIX Transparrent -kuoritakin ulkonäkö ja edullinen hinta miellyttivät. Se myös kokonsa puolesta kätkeytyy näppärästi juoksuliiviini. Painoa takilla on 300g.
Tuotteiden hintoja en tähän postaukseen ala räknäilemään, mutta nopeasti voi hahmotella, että kohtuullisen isosta investoinnista on kyse. Tämä tuo myös erinomaisesti esille yhtä syytä, miksi johtamani Himos Trail -tapahtumat toimivat matalan kynnyksen tapahtumina. Huoltopisteemme tulevat vastaan vähintään 5km välein, toimitsijoita on reitillä turvaamassa noin 2km välein ja matkat ovat pääosin melko lyhyitä. Investointeja ei siis juurikaan tarvitse matalan kynnyksen tapahtumaan tehdä. Käytännössä pärjäisin ilman mitään näistä hankinnoista. Matalan kynnyksen tapahtumat ovat erikseen ja niissä onkin syytä pitää lajin kokeilemisen kynnys mahdollisimman matalana.
Tapahtumajohtajalle on muutenkin opettavaista ja terveellistä kokea muita tapahtumia aidan toiselta puolelta. Odotan mielenkiinnolla millaiset järjestelyt ja millaisen tunnelman Suomen perinteisimmän suuren polkujuoksutapahtuman Vaarojen maratonin järjestäjät ovat onnistuneet saamaan aikaan. Olen Suomen isoista tapahtumista osallistunut toistaiseksi vain Bodom Trailiin, mutta ulkomailla muihinkin isoihin tapahtumiin. Himos Trail -johtoryhmän edustus on toki ollut hyvin edustettuna Aulankoa ja Tunturimaratonia lukuun ottamatta kaikissa tämän vuoden BUFF Trail Tourin tapahtumissa.
Entä mikä on tavoitteeni Vaarojen maratonille? Tylsästi on todettava, että pyrin vain pääsemään kunnialla maaliin ja olisi mahtava yllätys, jos voisi parin viikon päästä Vaaroista jatkaa jälleen lenkkeilyä ja alkaa suunnitella tulevia polkureissuja – siis itseäni hajottamatta. Aikatavoitetta ei ole, mutta pyrin etenemään kevyttä juoksua niin paljon kuin kykenen, mutta isommat nousut ja laskut luonnollisesti kävellen.
Vaarallinen valmistautuminen Vaaroille on lähteä valmistautumatta. Se on hyppy tuntemattomaan ja antautumista Vaaroille alttiiksi. Nähdään Kolilla!
Juha Taini
Kilpailunjohtaja
Himos Trail -tapahtumat