Heinosen vuoro voittaa Ylinen 26 kilometrillä – Himos Trail -polkujuoksutapahtuma

Heinosen vuoro voittaa Ylinen 26 kilometrillä

Jyväskylässä lähes naapureina asuvat lenkkikaverukset suunnistaja Samuel Heinonen ja suunnistaja-polkutähti Juho Ylinen ottivat Himoksella mittaa toisistaan 26 kilometrillä. Ja kuinka ollakaan, kun koitos päättyi Heinosen voittoon kovin loppuajoin 1.51.41 ja 1.54.56.

Kaksikko taittoi yhdessä matkaa aina 15,5 kilometrin kohdalla olleeseen varvaukseen saakka, mutta sen jälkeen Heinonen meni menojaan ja voitti ahnaasti ensimmäistä voittoaan Himokselta janoavan Ylisen.

-Ohitin vauhtiaan hiljentäneen Juhon varvauksen jälkeen ja kuulin takaani oksennukseen viittaavia ääniä, kuvaili Heinonen.

-Kuumasta kelistä tuli tunnin kohdalla vatsaongelmia, kun pisti ja mikään ei pysynyt sisällä, arveli Ylinen.

Kun 33-vuotias Heinonen siirtyi yksin kärkeen, hän hiljensi jonkin verran omaa vauhtiaan.

-Jos loppu olisi mennyt kilpajuoksuksi, olisin pystynyt vähän lisäämään vauhtia.

-Tuli kumminkin taisteltua maaliin, vaikka aikamoinen kirous vaivaa minua täällä voittojen suhteen, veisteli 24-vuotias Ylinen.

Kärkikaksikosta reilusti jäänyt Heikki Uusitalo oli varma kolmonen, kun kokenut Teemu Toivanen jätti leikin kesken.

Vain Vaajakosken Terän viestijoukkueessa viisi vuotta sitten Himoksella polut korkannut Heinonen saatetaan nähdä jatkossakin poluilla.

-Lajin helppous viehättää ja tapahtumassa on urheilujuhlan tuntua, kehui Heinonen.

Pari voittoa Buff Trail Tourilla napannut Ylinen tähtää Tourin voittoon ja omaa siihen täydet mahdollisuudet osallistumalla vielä pariin kisaan.

Ylinen suunnannee Jussi Nokelaisen tavoin marraskuussa Thaimaaseen, missä järjestetään vuori- ja polkujuoksun MM-kilpailut.

Miia Niittynen omaa luokkaansa

Naisten 26 kilometrin kilpailu oli kovakuntoisen maajoukkuesuunnistaja Miia Niittysen heiniä, ja hän merkkautti voittoajakseen 2.19.21. Se oli vain kaksi sekuntia heikompi kuin Heidi Hyvärisen voittoaika viime vuonna.

-Tein juoksun valmistavana treeninä Sveitsissä käytäviä maailmancupin rasteja varten, kun radalla oli hyvin nousumetrejä (865 m).

Kun Niittynen huomasi ex-maajoukkuesuunnistaja Merja Rantasen olevan vaikeuksissa ylämäessä, hän sai pitää vauhtia, mitä riitti myös alamäkiin.

-Lopussa piti vähän passailla, kun vatsassa tuntui kipua. Siihen pitää jatkossa kiinnittää huomiota.

Tällä kaudella JRV:n huippuryhmän valmentajana toimiva jyväskyläläinen tykkäsi kipaista poluilla, koska poluilla voi juosta rennosti.

Runsaat 12 minuuttia voittajan perässä maaliin kirmannut Merja Rantanen tuumi tienneensä jo ennen lähtöä, miten tulee käymään, kun ne 2010-luvun MM-mitalit eivät enää siivitä menoa.

-Oli vaikea kisa, enkä muista koskaan näin paljon Himoksen kisoissa kävelleeni.

Rantanen oli vaikeuksissa etureisiensä kanssa ja keskeytyskin kävi mielessä, muttei enää perheen kannustuksen jälkeen.

-Perhe neuvoi juoksemaan sitä vauhtia, mihin pystyn. Ja pystyinhän minä siihen, kiitteli äiti perhettään.

Kolmannen sijan vein alun varovasti ottanut Sini Laine, joka taipui kuitenkin selvästi Rantaselle.