If you look fast you don’t have to be fast – #PatSec HimosTrail’26 by Uh0
Tultiin, nähtiin ja voitettiin, ainakin henkisesti ja hetkellisesti. Tai ehkä oltais voitettu oikeestikkin, jos oltais ilmoittauduttu ajoissa, treenattu riittävästi ja mitä näitä nyt on.
Tämä syksy olikin #PatSecin pitkän historian veden jakaja. Kylillä oli jo huhuttu, että pistetään pillit pussiin ja pöytälaatikkoon, vaihdetaan nimeä ja mitä lie vielä – rehellisesti on sekin mielessä ollut. Mutta kyllähän se niin on, että miksi hyvää vaihtamaan ja eihän #PatAva kuulosta sen paremmalta – lisäksi joku olisi pian mennyt muuttamaan löyhemmäksi hyväksi todettuja nykyisiä liittymiskriteereitä ja piru vie jos joku olisi koskenut niihin kolmeen rusinaan!
Pre-workout
Mikä valmistautuminen? Jos ihan rehellisiä ollaan, olin osallistumassa perinteisesti jo viikkoa aiemmin – varautunut jälleen tyttären sunnuntain sukulaissynttäreihin aivan jäätävässä dar..jumissa halaillen vissypulloa ja minkään makean maittaessa. Siksi ilokseni muutama viikkoa ennen tapahtumaa tajusinkin viikonlopun olevan tänä vuonna eri, mahtavaa!
Itse henkilökohtaisesti valmistauduin tapahtumaan vain vilkuilemalla somea ja eteisessä pölyyntyviä lenkkareita – edes reittikarttaa ei pahemmin vilkuiltu ja matkaa pidettiin tapahtuma-aamuun asti avoimena Himos Kids 0,5km – Tour de Jämsä 65km väärinpäin. Viimevuotisesta opin kuitenkin sen, että myös matka tappaa sen vauhdin lisäksi, lisäksi se 65 kuulosti niin utopistiselta, ellei tietysti kehtaisi keskeyttää Pykälään ja tilata taksia paikalliseen A-markettiin. Ajattelin myös, että @UltraTimo2.0 saisi sellaiset fläspäkit edellisvuotisesta könytessäni vastapalloon, joten rajansa kaikella.
Seve ja Vibe nyt tietysti on reenannut koko kesän, mut ne painiikin ihan eri sarjassa. Enkä tarkoita raskassarjaa.
Kisa-aamu 09:00
Aamulla herätys 09:00 ja kamppeet kasaan. Somesta sain vinkin, että jos näyttää nopeelta ei tarvi olla nopee, joten perinteisesti päälle peeveen mustat (jotka alkaa jo olemaan jo niin monet Himoksen tapahtumat nähneet, että pysyykin kasassa vain hakaneuloilla), sikanopeet lasit vaikkei paistaisi ja viime vuonna investoidut VJ:n Maxxit – niissäkin näytti vielä pesu-/kokolaput pysyneet pohjallisissa, joten mahtaa kenkien lisäksi olla laadukkaat tarrat. Oli mulla myös muita asusteita, kuten sukat.
10:15 sovittiin kerääntymisestä parkkikselle ja sovittuun aikaan sovitussa varustuksessa (missä?) paikalla olikin Toby sekä neitsyytensä menettävä Jonttu. Tero tuli tyylikkäästi myöhässä, saanut oppinsa selvästi parhaalta. Jonttuhan oli vielä edellisenä päivänä osallistumassa klo 13 lähtevään extremeen, mutta hyi ei me nyt sellaiseen oikeeseen kisailuun, vielä oikeaan aikaan ja koska Extreme on aina ja 4ever 26km, sanotte mitä sanotte.
Siinä sitten täyteltiin osallistumislistaa ja arvottiin matkaa. Sovittiin, että lähdetään marssimaan mäki ylös ja mietitään sen jälkeen mille reitille eksytään – nelivetonousua ei kuitenkaan missään nimessä yli neljää kertaa nousta, paitsi ehkä Jonttu.
10:30 Mikä nousee ylös, laskee alas – paitsi syke
Startti 10:30 ja samalla starttiviivalla ojennettiinkin kilpailunjohtajalle osallistumislista. Joskus ollaan ilmoittauduttu kuukausia etupeltoon, joskus päiviä ennen ja joskus ei ollenkaan – voisiko tätä kutsua jo todelliseksi jälki-ilmoittautumiseksi, sillä olihan juuri hetki sitten vaellus-sarjan starttikin ammuttu? Isojen poikien malliin vielä liveseuranta päälle sisäiseen watsappiin.
Ensimmäiseen mäkeen, onhan se joka kerta sellainen mentaalinen muuri. Vaikkei se edellisvuosiin verrattuna ollutkaan mitään, niin ennen mäen puoliväliä Garmini ilmoitti jo seitsemän eri tavoitteen olevan täynnä ja palautumisen olevan normaaliin 400%. En mä kyllä tiiä mitä ne edes tarkoitti, ainut mitä siitä kellosta ymmärrän on aika ja syke joka näytti kahta miljoonaa.
Asvalttitielle saavuttaessa @muru47 olikin tullut kannustamaan – mitenkä muutenkaan kun sähköpirssistä huudellen. Vun mkku sanon minä. Itse hikoilin ja haaveilin kuolemasta kävelyvauhdista huolimatta, Mamu käänsi poppia sekä ilmastointia kovemmalle.. Onneksi päästiin äkkiä metsän siimekseen piiloon.
Hyvin äkkiä saavuttiinkin kuninkaalliseen risteykseen, siinä kello näytti jo 15 tavoitteen täyttyneen. Ehkä allekirjoittaneen olemus vaikutti, mutta kun kysyin kumpaan kannattaa lähteä oikealle vai vasemmalle – vastaus oli oikealle. Otan sen!
Heti tämän jälkeen mäkien tauottua Tero hölkkäilikin vierelle ja ilmoitti tulleensa juoksemaan. Mitä helv. Itse tulin ensisijaisesti osallistumaan, toissijaisesti selviämään. Noh ei se auttanut, kun reipastaa vauhtia Teron ja Jontun peesiin. Toby ilmoitti jatkavansa marssitahdilla maaliin.
Siinä sitten roikkuen, ensimmäinen huoltopiste jo pamahtikin melkein syliin. Ai ettien että! Kaikki ne herkut, pieni hengähdystauko ja sykkeen tasaus. Kunnes jo alettiin hoputtamaan jatkamaan matkaa – se siitä gurmeesta. Suolakurkut yläpeltiin ja tuttua reittiä Loilontietä eteenpäin – tasaisilla voisi sanoa, että ehkä jopa juosten – ylämäissä ei. Onneks vielä malttoivat aina mäen päällä Tero ja Jonttu edes odottaa!
Moisio-Välivesi-kivi, tuttu pajulammen polku, Kekkonen-Kekkonen-Kekkonen, käännös vasempaan risteyksestä ja oho. Rehellisesti sanoen ensimmäisen kerran vuosiin putosin kartalta. Seuraa reittimerkkejä, joo-o, mutta nämä nurkat lähes täysin tuntevana en enää tiennyt missä mennään, olisipa ollut se kartta. Onneksi hetken kuluttua polun varressa seisoi muuan suunnistuksen maailmanmestari Lakasen Jani – ei me ehkä ainakaan eksytä enempää. Tai mistä sitä tietää, aikanaan taisi pitää muutamia koulutunteja sijaisena Jämsän Lukiossa ja tiedä sitä vaikka olisi jotain hampaankoloon jäänyt, helpoimmasta päästä kun oppilaana en ollut? Onneksi heti tämän jälkeen hiekkakuoppa ja nyt oltiinkin jälleen tutuilla poluilla. Viime vuonna Extremeä väärin päin menneenä vielä tuttuun suuntaankin!
Paljakan reiteillä aina yhtä mahtavat maisemat, mukavat polut ja sielu lepää – ”juoksukin” jollain sairaalla tavalla tuntui suht helpolta ja tunnekkin vielä että maaliin päästään! Ohituksia tehtiin, ohituksia teki kyllä muutkin. Heti siinä pukumiesten piilopullon jälkeen eräs ainakin askeleesta päätellen ennenkin juossut herrasmies huuteli takaa ja pyyteli tilaa – nätisti vilkku päälle ja oikealle odottamaan. Kohdalla mainitsi erikseen, että toinen tulee vielä. Siinä tähyilin eteen, taakse, sivuille, ylös ja jokaikiseen ilmansuuntaan näkemättä ketään. Yhtäkkiä kuuluu KIITOS! ja sellainen n. 1,3m sulka päässä juniori pyyhältää miljoonaa ohi hymyillen! Se söi kyllä miestä, ei se poika edes ollut hengästynyt.
Onneksi kohta se markkinoitu kahden kilometrin alamäkiloppusuora avautuu
Paitsi ei se ehkä ihan sitä luvattua ollut. Kahden kilometrin kyltti ja ylämäki alkoi. Yhden kilometrin kyltti ja ylämäki alkoi. Tämä jos joku oli kilpailunjohtajalta silkkaa tuilua. Kilometrin kohdalla vielä varmistelin Terolta, hoitaako se varmasti mut pois metsästä, Jonttu kun oli aloittanut loppukirin jo aiemmin – Tero vastasi vaan et ”meil on kaikki hyvin, niin kauan kun puhut”. Pohtinut jälkikäteen puhunko liikaa vai b) olisiko pitänyt olla vain hiljaa ja saada raatotaksin kyyti kisakeskukseen.
Tuon pienen tömpyrän jälkeen onneksi se alamäki alkoikin, ei se silti helppo ollut – edelleen alamäki ei kuulu vahvuuksiin ellei massan tuomaa ylimääräistä painavaa askelta katsota positiiviseksi. Loppusuora vielä paineltiin maaliin Loivan terassin ohi (hienoahan se olisi ollut vaan sieltäkin kisaa seurata) ja huhhuh – 1:38;00 11km. Kelpaa, juostiinhan matkalla enemmän mitä ikinä yhteensä näissä traileissä! Ja sitä paitsi – loppusuorasta on ihan todiste tästä juoksemisesta, mittailkoot ken haluaa senttejä kengän pohjan ja maan välissä!
Kerrankin maalissa oltiin jopa ihmisten aikaan ja A-kauppaan ei ollut kiire. Knoppitietona Toby selvisi muuten ensimmäisenä maaliin – jopa ennen Jonttua, joten turhaan lähti rookie sooloilemaan! Poikkeuksellisesti verrattuna viime vuoteen en itse ollut rikki ja kävely onnistui myös omin jaloin ilman tukea, joten katseltiin siinä pari tuntia ihaillen myös oikeita juoksusarjoja. mm. Extremen lähdössä oli huvittavaa kärjen ottavan sen 500m ylämäen aikana ehkä sen 400m kaulan. Jos oltais oltu siinä lähdössä, olisi se ero voinut olla jo lähemmäs kilometri – tiedä sitä.
Vielä kisapaikalla ennen Isojärvelle siirtymistä HimosCenterMarketin nisukahvit kera Ylä-Porkkalan yhden rusinan siman – taivaallista. Jälleen jätettiin kisalippuun kuuluvat eväät välistä, kuten myös iltajuhlallisuudet. Oltaisi oltu pian liian ylivoimaisia jälkipeleissä sekä trivioissa, joten jätettiin muillekin mahdollisuuksia. Isojärvellä sitä paitsi oli luvassa pienet talkoot, iso-E sekä Jack malttamattomana odottelivat.
Kokonaisuutena mahtava tapahtuma, ja edelleen yhdeksäntenä kertana myös uutta pystytään reitille taikomaan! Elastisen hittiä muokaten – Käytsä usein tääl? Mä oon käyny ja toiste tuun!
Vinkkinä tuleviin Trail-trivioihin, joissa arvuutellaan Jämsän Äijää – se ei ole uhomantula vaan sponsorimme Ylä-Porkkalan Juhan!
Liikunta- ja raittiusseura @_patsec in puolesta
-Uho
Kiitos kaikki tapahtuman mahdollistavat sekä
@Ylä-Porkkalan tila
@Vesu Ky
@Jokilaakson Merkintä
@Ramo Turvallisuuspalvelut
@centermarkethimos_
