
Himos Trail on julkaissut vuoden 2020 kesätapahtuman osallistujapalautteen. Julkaisemme avoimesta palautteesta muutamia positiivisia kommentteja sekä muutamia ilmenneitä kehityskohteita. Tämän lisäksi julkaisemme nopean tilannekuvan antavat graafit osallistujapalautteen eri osa-alueilta.
Himos Trail käy vuosittain osallistujapalautteen läpi erityisen huolella ja kehittää tapahtumiaan jatkuvasti kohti parempaa osallistujakokemusta. Juuri tämän vuoksi palautteen avoimista kommenteista löytynyt mielipide kannustaa meitä jatkamaan valitsemallamme tiellä: ”Himos Trail on kehittynyt äärimmäisen paljon ensimmäisestä vuodestaan. Olin mukana silloin ja nyt toisen kerran ja voin sanoa, että kaikki pienetkin harmitukset oli nyt korjattu ja reitti ja huoltopisteiden tarjoilut olivat huippuluokkaa. Himos Trail on ehdottomasti noussut Suomen upeimpien polkujuoksutapahtumien kärkeen.”

Himos Trail 2020 positiiviset:
- ”Todella hyvin järjestetty ja innostava tapahtuma. Ensimmäinen polkujuoksuni, mutta ei todellakaan viimeinen. Kilpailukeskus oli toimiva, hyvät kuulutukset, kaikki tarpeeksi lähellä, siistiä, vessat ja ruokailutilat viihtyisät ja siistit ja todella innostava tunnelma. Reitti oli todella hyvin merkattu, ei tarvinnut kertaakaan miettiä käännyinkö nyt oikeasta ja reitti oli monipuolinen ja tarpeeksi haastava. Oli mahtavaa että reitin varrella oli niin paljon kannustajia. Ja erityiskiitos huollolle matkan varrella. Suodatinpussi oli maailman paras keksintö yksittäispakata suklaat yms muut; Ei liian liukas, helppo ottaa oma pussi, helppo avata ja pisteet siitä ettei ole muovia.”
- ”Kiitos erinomaisista järjestelyistä! Etukäteisinfo, lähtöryhmät, huoltopisteet, kannustusjoukot, viulunsoittaja, suunnannäyttäjä-pukumiehet, kisakuvat tapahtuman jälkeen; kaikki toimi todella hyvin ja fiilis pysyi huipussa ylä- ja alamäissä. Mitali olisi kruunannut kaiken, mutta ei sen puuttuminen fiilistä pilannut.”
- ”Todella hienosti järjestetty tapahtuma, varsinkin tuo matalankynnyksen ultra mahdollisuus kokeilla rajoja ensimmäistä kertaa hyvillä mielin ja turvallisesti.”
- ”Maasto oli kaunista ja reittimerkinnät erittäin selkeitä. Parasta kuitenkin oli järjestäjien kannustusjoukot siellä täällä reitin varrella, ja jopa viulunsoittaja! ❤ porukkanne hyvä tunnelma välittyi juoksijoillekin ja toi hyvää mieltä, kiitos paljon teille upeasta tapahtumasta!”
- ”Osallistuin 1.kertaa ja oli aivan huippupäivä! Reitin varrella todella mukavaa ja tsemppaavaa väkeä, juttu luisti.”
- ”Reitin varrella olleet kannustajat/opastajat aivan parasta. Huoltopisteet toimivat ja selkeät.”
- ”Huikea fiilis kisassa ja kisan jälkeen jo viidettä päivää. Viulunsoittaja metsässä sai väsyneelle juoksijalle kylmät väreet.”
- ”Oli mahtavaa, että valikoimaan kuuluu vaellus sarja, jossa voi valita lähtöajan itse. Normaalisti osallistun itsekin ns. kilpasarjaan, mutta tällä kertaa lähdin Himokselle vain miehen kuskiksi ja seuraksi reissuun. Olisin joka tapauksessa käynyt miestä odottaessa lenkillä, mutta vaelluksen maksamalla pystyin tekemään sen ihan luvallisesti kisareitillä huoltopisteiden antimista nauttien. Itse juoksin 18 km ja mies 26 km, joten kummankaan ei tarvinnut odotella toista tuntikaupalla tällä systeemillä.”
- ”Innostava tapahtuma ja paljon reittivaihtoehtoja. Sain houkuteltua mukaan ystäväni joka myös osallistui. Tämä oli matalankynnyksen tapahtuma. Vaikka mukana oli myös maailmanmestareita, en tuntenut itseäni ulkopuoliseksi, vaikka olen vain harrastelija.”
- ”Huoltopisteiden sijoittelu ja niiden määrä sekä etäisyys toisistaan oli mun mielestä täys 10!”
- ”Kiitos, Himokselle on aina mukava tulla. Viestintä on ajankohtaista ja ajantasaista, joten mikään ei tule yllätyksenä. Tykkään!”

Himos Trail 2020 kehityskohteet:
- ”WC matkan varrelle, esim 1-2 tauko pisteen paikkeille olisi kiva jos mahdollista toteuttaa”
- ”Maaliin tulo kun olisi vähän paremmin katsojien edessä. Nyt ehkä juoksijana tuntui vähän siltä, että kannustus ja katsojat oli ainoastaan maalikaaren alla, ja varsinainen maalisuora sieltä rinteestä jäi huoltoteltan ja muiden reittiristeyksien takia tyhjäksi.”
- ”Erittäin hyvin järjestetty tapahtuma. Ainoa miinus peseytymismahdollisuuksista. Suihkut kyllä pitäisi olla, oli sitten koronaa tai ei.”
- ”Maali oli huonosti merkattu. Itse ja moni muu luuli maalin olevan jo aiemmin. Lihakeitossa oli liikaa pippureita. Uimapaikkaan puuttuivat opasteet.”
- ”Ainoa pettymys oli iltatapahtuma, joka oli olematon. Kenties tämä johtui osin Koronasta, mutta jotakin actionia oltaisiin kaivattu siihen Trailpartyn kylkeen. Itse juoksutapahtuma oli mahtava kokemus ja hyvin järjestetty. Vielä pidempi reitti voisi jatkossa kiinnostaa.”
- ”Enemmän vaan yhteistyökumppanien ja muiden esittely/myyntipisteitä kilpailukeskukseen ja tulee (vielä) parempi karnevaalitunnelma”
- ”Koronatilanteen vuoksi suihkut/saunat eivät olleet ymmärrettävästi käytössä. Materiaalissa luki ”uimapaikka 900m” päässä tapahtumapaikasta. Kuitenkaan tarkkoja ohjeita/viittoja tiellä ei ollut. Niistä olisi ollut suuri apua, sillä oli epäselvää, minne päin 900m pitää ajella. Seuraavassa tapahtumassa tieviitat ja tarkemmat ohjeistukset olisivat hyvät! Muuten kaikin puolin onnistunut tapahtuma, kiitos :)”
- ”Ensimmäinen kerta, kun olin missään polkujuoksutapahtumassa, mutta ei jää varmasti viimeiseksi! Todella hauska ja hyvin järjestetty häppeninki kokonaisuutena! Ainoana miinuksena kisakeskus jäi ensikertalaiselle hieman hämäräksi. Numerolappu löytyi helposti, mutta sitten muuten alue oli hieman sekalaisen tuntuinen. Ehkä vähän enemmän infoa, mistä päin ruokaa olisi löytynyt, oliko ravintoloita auki maaliintulon aikaan, jne.”

Himos Trail 2020 onnistuminen koronatoimissa:
- ”Oli turvallinen olo lähteä korona-aikana juoksemaan. Kiitos!”
- ”Aivan paras polnujuoksuskaba mihin oon ikinä osallistunut. Erityisjärjestelyt oli toteutettu hienosti ja ne toimi. Paljon huoltoja, luksusta! Ja huippureitti. Toimitsijoilla aivan paras meininki niin kisakeskuksella kuin reitin varrellakin. Kiitos!”
- ”Todella hyvin olitte huomioineet koronarajoitukset ja satsanneet turvallisuuteen. Ainoa pieni hikka oli ravintolassa, jossa soppajonossa ei oikein turvavälit pitäneet aulassa odottaessa. Mutta jälleen kassatiskillä pidettiin hyvin huolta väleistä ennen siirtymistä buffatiskille. Plussaa myös hyvästä ilmanvaihdosta ravintolassa, kun oli läpiveto ja terassipaikat tarjolla. Pysäköinti toimi hyvin, helppoa osallistua, kun voi käydä autolla tarpeen mukaan ihan tapahtumapaikan ytimessä.”
- ”Kokonaisuudessaan tapahtuma oli hyvin suunniteltu ja koronatianne oli hyvin huomioitu.”
- ”Ruokailu mahdollisuutta en käyttänyt, joten siitä ei ole kokemusta tällä kertaa. Ensiluokkainen (ja raskas) reitti ja huollot. Hyvä tunnelma ja iloiset järjestäjät! Turvallinen tapahtuma ja tuli fiilis, että asiat on todella mietitty ja suunniteltu etukäteen. Suihku mahdollisuus olisi tietenkin ollut plussaa, mutta vallitsevan tilanteen johdosta tämän ymmärtää hyvin. Ainut oikea ratkaisu.”
- ”Minulle tämä tapahtuma on yksi kesän kohokohta! Tapahtuma on kokonaisuudessaan toimiva ja osattu huomioida monet asiat ammattitaidolla. Koronakin oli huomioitu kaikkine lähtöruutuineen. Ja olipa kiva katsoa jälkikäteen youtubesta lähetystä ??! Suuret kiitokset teille järjestäjille!”
Himos Trail 2020 -palaute graafeina:




















YHTEENVETO:
- Himos Trail kiittää suuresti saamastaan palautteesta
- Palautteen perusteella onnistuimme tapahtuman järjestelyissä erinomaisesti ja tapahtuman timantit keräsivät jälleen superpalautteen = Tunnelma reitin varrella, huoltopisteet, reittimerkintä, itse reitit, ennakkoviestintä.
- Eniten kehitettävää löytyy oheistoiminnoista eli niistä jutuista, mitkä tapahtuvat itse suorituksen ja polkujen ulkopuolella: Opasteet tapahtumakeskuksessa, ravintolapalvelut, iltaohjelma
Kiitos vielä kaikille Himos Trail 2020 -tapahtuman osallistujille, talkoolaisille ja yhteistyökumppaneille! Yhdessä teimme jälleen unohtumattoman Himos Trail -polkujuoksuelämyksen!
Nähdään Himoksella ensi kesänä eli 20.-21.8.2021!

Ja ensi kesää odotellessä tietenkin upea, maaginen lumipolkujuoksuelämys Himos Winter Trail 29.-30.1.2021! Himos Winter Trail 2021 -ilmoittautuminen pyritään käynnistämään lokakuun 2020 loppuun mennessä!
