Juha Laitinen teki historiaa Himos Trailissa – Himos Trail -polkujuoksutapahtuma

Juha Laitinen teki historiaa Himos Trailissa

Kestävyysurheilun moniottelija Lapuan Virkiän Juha Laitinen ylsi viidenteen peräkkäiseen voittoon 1730 metriä nousua käsittävällä 52 kilometrin reitillä, kun polkujuoksutapahtuma Himos Trail järjestettiin seitsemännen kerran lauantaina Jämsässä.

-Viiden voiton putki on hyvä, sillä näin pitkässä juoksussa voi tapahtua jotakin yllätyksellistäkin.

41-vuotiaalla Laitisella on ollut Himoksella onnea matkassa, sillä hän on jättänyt taakseen ehjät juoksut ja tykittänyt Himos Double-Extreme -matkan aikahaarukkaan 4.17.11-4.30.23. Vaikka reitti ja olosuhteet eivät ole kertaakaan olleet vakiot, hän juoksi nytkin 4.28.00.

Laitinen aloitti vaatimattomasti Himoksella kuusi vuotta sitten ja sijoittui yhdeksänneksi 26 kilometrillä, mutta yhden välivuoden jälkeen hänestä kypsyi valtias 52 kilometrille.

-Odotin silloin aluksi itseltäni enemmän, mutta tajusin heti tarvitsevani täsmätreenejä pärjätäkseni mäkisessä maastossa.

Mies paljasti tykkäävänsä 52 kilometrin reitistä, missä mäet ja tasaiset alueet ovat aika lailla balanssissa matkan aikana.

-Yleensä olen aloittanut kovaa, mutta tällä kertaa otin alun maltilla ja pidin sen jälkeen tasaista vauhtia.

Laitinen tunnusti olleensa tiukalla toisen pohjoisen lenkin alussa, mutta mäen päälle päästyään hän sai rauhoitettua menonsa.

-Kun kunnon vastusta ei ollut, sain keskittyä rauhassa siihen, millä taktiikalla juoksen matkan mahdollisimman taloudellisesti.

Hän kertoi tehneensä päätöksen tulla mukaan vasta alkavalla viikolla, minkä mies otti normaalia kevyemmin ja pyöräilikin.

-Tottakai tankkasin etukäteen yli neljän tunnin suoritusta varten, mutta pärjäsin sitten kolmella geelillä ja järjestäjien tarjoamalla huollolla.

Juha Laitinen avasi tapahtumajohtaja Juha Tainin haastattelussa, että syksyn aikana hänen ohjelmassaan voi seuraavaksi olla triathlonin täysmatka tai maraton.

24-vuotias Lauri Heinaro kirkasti parin vuoden takaisen kolmossijan kakkossijaksi ajalla 4.55.22, mutta kolmanneksi sijoittuneen Jussi Niemisen aika painui yli 5 tummin ollen 5.10.48.

Lauri Heinaro