Lauri Lakanen isänsä jäljillä Himoksella – Himos Trail -polkujuoksutapahtuma

Lauri Lakanen isänsä jäljillä Himoksella

Viime vuonna Himos Trailin 7 kilometrillä kovimman ajan merkkauttanut jyväskyläläinen Lauri Lakanen teki lauantaina saman tempun 11 kilometrillä, kun 14-vuotias tulevaisuuden lupaus kellotti 161 osallistujan joukossa ajakseen 48.12.

-Tein oman juoksun, sillä sain vetää koko ajan yksin.

Laurin isä Jani Lakanen voitti viime vuonna vastaavan matkan Himoksella ja käytti aikaa 45.50, joten lienee vain ajan kysymys, milloin poika pitää tällä matkalla kovempaa vauhtia kuin isänsä.

Äiti Reetta oli nopein nainen 11 kilometrillä ja sai loppuajakseen 58.34. Hän tunsi hyvin poikansa kyvyt arvellessaan Laurin juosseen matkan 49 minuutin pintaan.

-Päälajini on suunnistus, mutta kehitän juoksuvoimaa kilpailemalla radalla ja polulla, juttusi Lauri Lakanen.

Hän oli mukana myös perjantai-illan lasten Himos Kids -juoksussa ja otti voiton näytöstyyliin 14-vuotiaiden poikien sarjassa.

Hilla juhli synttäreitään juosten

Kymppisynttäreitään juhlinut Hilla Ruokostenpohja oli lähellä jättipottia 7 kilometrin lähdössä, sillä hän taipui 41.05 ajallaan vain runsaalla minuutilla miesten sarjan ykköseksi kirineelle 18-vuotiaalle Ville Savulahdelle.

-Mulla oli hyvin voimia kiriin, minkä säästin ihan loppuun, kertoi Ruokostenpohja.

Hän voitti myöskin edellisillan lastenjuoksun 10-vuotiaiden tyttöjen sarjassa. Se oli hänen kolmas voittonsa Himos Kidsissä.

-Tykkäsin enemmän tästä pitkästä matkasta kuin lyhyestä.

Hilla Ruokostenpohja pitääkin juoksua tällä hetkellä paraatilajinaan, mutta hiihto sujuu myös hyvin.

Himos Trail -tapahtuman sarjavoittajien kukituksesta vastasi tuttuun tapaan upeista kukistaan tunnettu paikallinen Urosen kukka!

KUVA 1: Lauri Lakanen kaasutteli Himos Enjoy-sarjan ykköseksi.

KUVA 2: Hilla Ruokostenpohjan voittoposeerauksessa voittokimppu todella pääsikin oikeuksiinsa.