
Pitkään Kuopiossa perheineen asunut virolaissyntyinen polkujuoksutykki Risto Mägi otti alusta saakka ohjat käsiinsä 1280 nousumetriä käsittäneellä Himos Marathonilla ja merkkautti uudella 42 kilometrin matkalla voittoajakseen 3.43.54.
-Kun pidin alussa vähän liian kovaa vauhtia, tuli hiipuminen viimeisellä viidellä kilometrillä.
Mägi myönsi tunteneensa hieman paineita matkaan lähtiessään, sillä hänen vaimonsa Maarja oli voittanut Himoksella kolme vuotta sitten 36 kilometrin matkan.
-Vähän oli paineita ottaa voitto kotiin, vaikka tunsin ennestään Himoksen polut.
Maratonilla debytoinut Helsingin Suunnistajien jyväskyläläisvahvistus Pauli Leinonen tarjosi voittajalle kunnon vastuksen, sillä hän oli puolimatkassa vain 38 sekuntia Mägiä jäljessä.
-Lähdin liian kovaa ja puolimatkan jälkeen oli 25 kilometriin asti vaikeaa, jolloin ero kärkeen venähti yli viideksi minuutiksi.
Leinosen loppu oli kuitenkin vahva ja hän jäi ajallaan 3.48.42 vain vajaan viiden minuutin päähän lopussa hiipuneesta voittajasta.
-Minut voidaan mahdollisesti nähdä myöhemminkin maratonilla.
Hän oli mietteissään maaliin tullessaan, että miten tästä ehtii palautua viikonlopuksi suunnistuksen pitkän matkan SM-kilpailuihin Posiolle.
Jos oli Leinonen varma kakkonen, niin vieläkin varmempi kolmonen oli Jyväskylä Trail Runnersin Juha Hietaoja ajalla 4.10.40.

Naisten sarjan voittoon nousi Emma Woivalin
Naisten maratonin kolmen kärki mahtui puolimatkassa vajaan kahden minuutin sisään, mutta sen jälkeen Emma Woivalin alkoi kasvattaa eroa Laura Taskiseen ja Tytti Karevaaraan.
Maalissa he merkkauttivat ajoikseen 5.21.26, 5.26.13 ja 5.27.04.
-Vaikka vauhti putosi toisella kierroksella, pääsin karkuun muilta, kertoi Woivalin.
Hän myönsi erityisesti ylämäkien vieneen mehut toisella kierroksella, eikä hän enää viimeisellä kympillä pystynyt kasvattamaan eroaan muihin.
-Reitin varrella oli kyllä aivan huippukannustusta, mikä siivitti menoa yksin juostessa.